Valitse sivu

EAKR 2021–2027

EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden 2021-2027 toimeenpano on käynnistynyt Suomessa 1.11.2021, jolloin Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman toteutus Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osalta alkoi. Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) ja vähävaraisille suunnatun aineellisen avun osalta toimeenpano käynnistyy vuoden 2022 puolella. JTF-ohjelmaa ei toteuteta Päijät-Hämeen maakunnassa. Päijät-Hämeen liiton pääasiallinen rahoituskeino on Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitus.

EAKR:n osalta ohjelmassa tuetaan tutkimus- ja innovointivalmiuksia ml. kehittyneiden teknologioiden käyttöönottoa, digitalisaatiota sekä pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantamista. Lisäksi edistetään Suomen hiilineutraalisuustavoitetta, erityisesti energiatehokkuuden, ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja kiertotalouteen siirtymisen näkökulmasta.

Etelä-Suomen EAKR-ohjelmaa koordinoi Uudenmaan liitto. Uudenmaan liitto avaa haut koordinaatioon kuuluvien maakuntien liittojen puolesta: Hämeen liitto, Kymenlaakson liitto, Päijät-Hämeen liitto, Uudenmaan liitto ja Varsinais-Suomen liitto. Etelä-Karjalan liitto avaa haun Etelä-Karjalan alueelle. Kukin maakunta päättää itse rahoituksensa kohdentamisesta.

Etelä-Suomen EAKR-rahoituksesta ja hakuajoista lisätietoa rakennerahastosivuston osiosta Etelä-Suomi Etelä-Suomi | Rakennerahastot

Tietoa ohjelmasta
Ohjelmatiedosto avautuu uudessa välilehdessä PDF 2MB

Kuuntele viisiosainen Kohti uutta kautta 2021–2027 -podcast Spotifysta. Podcastin on tuottanut Uudenmaan liitto.

Lue vinkkejä hankkeen viestinnän suunnitteluun: Miksi viestintä on tärkeää hankkeille?

Lisätietoja

Petri Veijalainen
erityisasiantuntija
puh. 044 7719 466
petri.veijalainen(a)paijat-hame.fi

Juha Hertsi
kehittämisjohtaja
044 3719 442
juha.hertsi(a)paijat-hame.fi