Valitse sivu

Aluekehitysrahoitus AKKE

AKKE – Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen

Päivitetty 5. syyskuuta 2024

HAKU ON AUKI TKI-PAINOTTEISILLE AKKE-HANKKEILLE

Alueellisen TKI-toiminnan tukemiseen on varattu noin 150 000 euroa. Rahoituksen tavoite on lisätä pk-yritysten TKI-toimintaa ja innovaatiokyvykkyyttä lisäten yritysten kysyntä- ja asiakaslähtöistä arvonluontia. Rahoituksella tuetaan alueellisia innovaatioekosysteemejä ja vahvistetaan erityisesti kuntien kehitysyhtiöiden ja muiden kehittämisorganisaatioiden kytkemistä mukaan pk-yritysten TKI-toiminnan aktivointiin. Rahoitus mahdollistaa myös pieniä ja ketteriä kokeiluja, jotka voivat johtaa suurempiin hankkeisiin muista rahoituslähteistä. Lisäksi kannustetaan alueiden väliseen yhteistyöhön. Rahoitus täydentää ELY-keskusten kautta jaettavaa alueellista TKI-rahoitusta siten, että ne muodostavat mahdollisimman vaikuttavan kokonaisuuden. Haettavan hankkeen tuki voi olla enintään 60 000 euroa.

  • TKI- toiminnan tukemiseen tähtäävien hankkeiden tulee vastata vähintään yhteen seuraavista kriteereistä, jotta hanke voi tulla rahoitetuksi. Sen tulee:
    • tukea pk-yritysten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa ja parantaa näin pk-yritysten innovaatiokyvykkyyttä,
    • vahvistaa alueen innovaatioekosysteemiä, tai
    • laajentaa TKI-toimintaan osallistuvien tahojen joukkoa.
    • Lisäksi rahoitettavien hankkeiden on edistettävä maakuntastrategian mukaista kestävyyttä tai vihreää siirtymää. Hankkeen toimien tulee kytkeä yrityksiä jatkorahoitukseen.
  • TKI-toiminnan tukemiseen tähtäävien hankkeiden seurantatiedoissa kiinnitetään erityisesti huomiota:
    • tiivis kuvaus käynnistyneistä kehitysprosesseista
    • tiivis kuvaus mahdollisesta ylialueellisesta yhteistyöstä (kuinka laajasti hankkeessa on mukana eri alueilla olevia osaajia ja elinkeinotoimintaa, kuten tutkimus- ja koulutustoimijoita, kehittämisorganisaatioita ja yrityksiä, ja kuinka hanke edistää eri alueiden toimijoiden välistä yhteistyötä ja osaamisen hyödyntämistä)
    • hankkeisiin osallistuneiden pk-yritysten määrä
    • hankkeisiin osallistuneiden tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden määrä
    • hankkeisiin osallistuneiden muiden organisaatioiden määrä.

Lisäksi maakuntastrategian toimeenpanoa tukeviin hankkeisiin on varattu noin 40 000 euroa, innovatiivisiin kokeiluihin noin 55 000 euroa ja aluekehittämiskeskustelujen teemahankkeille noin 65 000 euroa.

AKKE-rahoituksen yleiset ehdot ja ohjeet

Rahoitushakemukset pyydetään toimittamaan Päijät-Hämeen liitolle toimisto@paijat-hame.fi. Haku on jatkuva ja rahoitusta myönnetään vuoden 2024 aikana niin kauan kuin rahoitusta riittää. Hakemukset arvioidaan kuukausittain pl. heinäkuu.

Hakijan tulee aina ottaa yhteyttä Päijät-Hämeen liittoon tarkempien hakutietojen ja ohjeiden saamiseksi ennen hakemuksen jättämistä. AKKE-rahoitusta voidaan myöntää niin kauan kuin määrärahaa riittää. Hakemukset otetaan käsittelyyn jatkuvasti. Maakuntajohtaja päättää enintään 60 000 euron tukirahoituksesta ja sitä suuremmista päätöksen tekee maakuntahallitus. Tällä hetkellä hankkeille myönnetään pääsääntöisesti korkeintaan 60 000 euron tukirahoitus.

Ohjeet: AKKE hakuohje ja toteuttajan opas https://paijat-hame.fi/wp-content/uploads/2022/04/AKKE-hakuohje-ja-toteuttajan-opas.pdf

Tuensaajina voivat olla julkis- ja yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt, kuten esimerkiksi kunnat, korkeakoulut, oppilaitokset, seudulliset kehittämisyhtiöt, järjestöt, säätiöt, urheiluseurat ja erilaiset hyvinvointiorganisaatiot. Maakunnan liitto ei voi myöntää rahoitusta yksittäiselle yritykselle sen liiketoiminnan kehittämiseen. Tuen enimmäismäärä on 70 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Hakijan on myös itse osallistuttava rahoitukseen omarahoitusosuudella. Hankkeessa voi olla myös muuta osarahoitusta, esimerkiksi kunta- tai yritysrahoitusta.

Rahoitusta ei pääsääntöisesti ole tarkoituksenmukaista myöntää hankkeelle, joka on toisen viranomaisen rahoittamaa hanketoimintaa tai yritysten oman liiketoiminnan kehittämistä.

Hakemuksen on täytettävä yleiset tukikelpoisuuskriteerit, jotta se voidaan arvioida. Hakemukset arvioidaan asteikolla 1-5 pistettä:

  • Alueellisen TKI-toiminnan tukeminen -määrärahan hankkeet: yritysten kytkeminen jatkorahoitukseen
  • Tuloksellisuus ja AKKE-määrärahan (teeman) tavoitteiden toteuttaminen
  • Hankesuunnitelman, tavoitteiden ja toteutustavan selkeys ja uskottavuus
  • Tarpeellisuus ja vaikuttavuus
  • Päijät-Hämeen maakuntastrategian tavoitteiden edistäminen

Hakemuksen on saatava vähintään puolet ( 12,5/25 p) maksimipisteistä tullakseen rahoitetuksi.


AKKE-hankkeissa suositeltava kustannusmalli on flat rate 40 %. Kustannukset esitetään seuraavasti: kaikki muut hankkeen kustannukset kuin palkkakustannukset korvataan summalla, joka on 40 % hyväksyttävistä palkkakustannuksista. Tämä flat rate osuus ei näy hakijan hankkeen kirjanpidossa. Flat rate sisältää mm. hankehenkilöstön matkat, ostopalvelut, toimitilakulut, hallinnointia varten hankittavat koneet ja laitteet, toimistotarvikkeet, puhelinkulut, hallintokulut, ohjausryhmän kulut ja kokoustarjoilut.

Kertakorvausmallissa hankkeeseen myönnetään tuki kertakorvauksena rahoituspäätöksessä yksilöidyn selkeän tuotoksen perusteella. Hankkeen toteuttaminen ja tuen maksaminen voidaan jakaa osiin, jos se on tarkoituksenmukaista hankkeen toteuttamisen kannalta ja kullekin osalle on määritelty selkeä tuen maksamisen perusteena oleva tuotos. Tukea ei voi myöntää kertakorvauksena kokonaisuudessaan julkisena hankintana toteutettaviin hankkeisiin. Hankkeelle myönnettävän tuen määrä voi olla enintään 60 000 €.

Lue lisää hakuohjeista liitteestä ja alta löytyy hakulomake pdf-muodossa. Hakulomake toimitetaan sähköpostilla toimisto@paijat-hame.fi sähköisesti tai fyysisesti allekirjoitettuna.

  • Muut lomakkeet: kysy tarvittaessa muita lomakkeita, jos tarpeellista

Lisätietoja:

Riika Kivelä
aluekehityspäällikkö
puh. 044 371 9454
riika.kivela(a)paijat-hame.fi

Elina Aakko
erityisasiantuntija
puh. 044 371 9458
elina.aakko(a)paijat-hame.fi


Linkit

Päijät-Hämeen maakuntastrategia https://paijat-hame.fi/maakuntastrategia/

Rahoituksen sivut https://paijat-hame.fi/rahoitus/

HakijaHankenimiToteutusaikaYhteyshenkilö
LADECYli pahimmasta – Lahden seudun pk-yritysten akuutti kriisiapu1.5.2020 – 31.8.2020Tomi Tura
Hollolan kuntaOikeaa tietoa, toimintaa ja työtä1.6.2020 – 30.9.2021Sari-Anna Vilander
LABKestävä kierros – KESTI15.8.2020-28.2.2021Marjut Villanen
LABDesign for Housing Solutions – Päijät-Hämeen muotoilun kansainvälistymisen askeleet
kestäviä asumisen ratkaisuja kohti
1.10.2020 – 31.5.2022Kristiina Soini-Salomaa
PainovoimaKiertotalouskeskus Circcu1.10.2020 –31.12.2021Pekka Litmanen
Vierumäen UrheiluopistonErasmus + 1.9.2020 – 31.12.2020Minna Tuominen
LABResponsibility and Innovation via Sustainable and Social Entrepreneurship (AKKE RISE)1.1.2021 – 31.12.2021Taina Vuorela
LABPäijät-Hämeen liikunnan, elämysten ja hyvinvoinnin innovaatiotoiminnan kansainvälisen yhteistyön edistäminen1.1.2021–31.12.2021Ilkka Väänänen
LABDeCo – Design collaboration with European Ecosystems1.11.2020 – 31.5.2022Kristiina Soini-Salomaa
LABEDIH –statuksen hakeminen -Päijät-Häme15.10.2020 – 28.2.2021Pasi Juvonen
Lahden kaupunkiLahden hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskus1.1.2021–31.12.2021Henna Eskonsipo-Bradshaw
LADECViljaklusterin tiekartta kohti vuotta 20301.1.2021–30.9.2021Jari Eskola
LADECSport Business Gateway_Ladec1.2.2021 – 31.1.2022Isto Vanhamäki
LADECLiikenteen hiilineutraalin sähköistymisen ekosysteemi1.1.2021 – 31.12.2022Tomi Tura
LABMekaanisen puunjalostuksen bioekosysteemin raamitus1.2.2021 –30.9.2021Tapani Heikkilä
LABCEFFI 1 – KIERTOTALOUDESTA KESTÄVÄÄ KASVUA PÄIJÄT-HÄMEESEEN1.3.2021 – 31.1.2022Henri Karppinen
LADECTyönyrkki – työtä TKI-toiminnan aktivoinnilla1.2.2021 – 31.1.2022Mikko Kyle
LUTDigitalisaation mahdollisuudet Päijät-Hämeen kasvun vauhdittamisessa1.2.2021 – 30.4.2023Juhani Ukko
LADECLahden seudun Meriklusteri & Kasvun eväät1.4.2021 – 30.6.2022Ville Uimonen
Lahden DiakoniasäätiöSOTE-valmentava työkokeilu – pilottihanke alle 29-vuotiaiden työllistymisen tueksi1.5.2021 – 31.7.2022Saila Immonen
Lahti Region KONO – Koronasta uuteen normaaliin1.2.2021 – 31.3.2022Raija Forsman
LADECMahlaa metsästä markkinoille1.3.2021 – 31.1.2022Johanna Kilpi-Koski
LABKieteytä osaaminen1.5.2021 – 31.12.2021Joanna Vihtonen
LABTekstiilit kiertoon Päijät-Hämeessä1.5.2021 – 30.4.2022Marjut Villanen
LADECLahti Sports Hub koordinaatiohanke (ekosysteemisopimukset)1.8.2021 – 31.12.2022Isto Vanhamäki
Lahden kaupunkiLahden hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskus 2. vaihe1.8.2021 – 31.12.2022 Henna Eskonsipo-Bradshaw
Kärkölän kuntaMonipaikkaisen puutarha-asumisen kehittäminen -hanke1.8.2021 – 31.10.2022Matti Skyttä
LABValmisteluhanke Entrepreneurial Skills of International Students ESI1.10.2021 – 30.6.2022Pasi Juvonen
LADECKasvua ja uutta elinvoimaa yhteisöllisyydestä1.9.2021 – 31.12.2022Ville Uimonen
Osuuskunta Lahden Seudun Kulttuuri- ja ElämysmatkailuYlinenviipurintie osaksi Euroopan kansainvälistä kulttuurireittiverkostoa15.8.2021 – 15.10.2021Antti Holopainen
LUTSports Engineering Research Centre Finland (SERCF) 1.9.2021 – 30.9.2022 Aki Mikkola
Päijät-Hämeen liittoMatkailun verkostohankkeen hallinnointi30.8.2021-31.12.2023Kaisa Torri
Lahti Region (verkostohanke TEM)Lakeland Finland – alueiden välinen verkostoyhteistyö1.10.2021-30.9.2023Anu Huusko
Lahden kaupunkiLahden kauppatorin viihtyisyyskonseptivaihtoehtojen suunnittelu8.2.2021 – 30.6.2022Miikka Venäläinen
Radio- ja tv-museosäätiöRadiomäki EU Bauhaus-tukihakemus15.2.2022-30.4.2022Hannu Hannula
Inspis ryLahden kaupungin viher- ja virkistysalueiden viihtyisyyden ja turvallisuuden lisääminen19.4.2022-31.10.2022Maksim Gladostsuk
LABLab yrittäjyyskampus1.4.2022-31.3.2023Mika Myllyntaus
Lahden Seudun Kehitys Ladec OySähköisen liikenteen mittausteknologian kehittäminen8.3.2022-30.6.2022Pekka Komu
Lahti RegionKriisistä ulos tiedolla johtamisella1.4.2022-30.9.2023Raija Forsman
LADECKansainvälistymisen kasvupolku15.4.2022-31.8.2023Pentti Meriläinen
LABMistok – Silta1.5.2022-31.10.2022Marja Kiijärvi-Pihkala
LABKuitumateriaalien mahdollisuudet1.6.2022-30.9.2022Enni Arvez
Lahti RegionLiikkeestä liiketoimintaa 2.0 – Lahti Host City kirii markkinoille1.6.2022-30.11.2023Raija Forsman
Päijät-Hämeen liittoPäijät-Hämeen kulttuurin suunta 20301.8.2022-31.12.2022Antti Kalliomaa
LABPäijät-Hämeen Mobile UX-pilotti1.8.2022-31.12.2023Sini Roine
LABKosteiden tilojen sisustusratkaisu – KotiSira1.8.2022-31.1.2023Katariina Mäenpää
Lahden kaupunkiKaupunkien missio Lahdessa1.9.2022-31.8.2023Elina Ojala
LABLAB MIDAS kv-jatkohankkeen esiselvitys1.9.2022-31.3.2023Elina Humala
LABETA-alueen ulkopuolisten lääkäreiden pätevöityminen Suomen terveydenhuoltoon1.9.2022-28.2.2023Maisa Anttila
Lahden kaupunkiLuonto elvyttää1.1.2023-31.12.2023Susanna Holopainen
Lahden kaupunkiMM29 – Uudistuvaa kilpailukykyä kovenevassa kilpailussa1.11.2022-31.10.2023Inkeri Määttä
Koulutuskeskus SalpausVILJO – ohjausosaamista viljaklusterin toimijoille1.11.2022-31.5.2023Sannakaisa Raatikainen
Lahden valokuvataide ryUtopias Lahti 20231.9.2022-31.7.2023Henri Airo
LABOPAS – Oppia nopeilta sopeutujilta1.10.2022-30.9.2023Ari Hautaniemi
LABEDEN 2.0 – Tulevaisuuden maaseudun elinkeinoekosysteemi1.10.2022-31.5.2023Katariina Mäenpää
LABLiiketoimintamallit murroksessa Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa1.11.2022-30.9.2023Elina Humala
LABS2.AI: Tekoälyavusteista ammattisuomea maahanmuuttajille1.3.2023-31.5.2024Aria Kanerva
LABTutkimusmatkalla tuntemattomaan – Monimuotoisuus yrityksen menestystekijänä1.1.2023-31.12.2023Maija Eerola
Sosiaalialan osaamiskeskus VersoOsallisuuden versoja1.1.2023-31.12.2023Tuula Carroll
Päijät-Hämeen liittoKiertotalouden edelläkävijä1.11.2022-31.12.2024Antti Kalliomaa
Päijänne-Leader ryVesiviljelyn Mestari-Kisälli -toimintamallin kehittäminen1.11.2022-30.9.2023Janne Niemimäki
Kiinteistö Oy Lahden TiedepuistoTiedepuisto goes Science – Lahden Tiedepuisto tieteen ja tutkimuksen alustana ja näyteikkunana1.3.2023-31.12.2023Jesse Reponen
Suomen MuotoilusäätiöUusien vastuullisuustyökalujen lanseeraus ja jalkauttaminen yrityksiin1.1.2023-31.12.2023Heli Pöyry
LADECVedynjakelupilotti Päijät-Hämeessä1.1.2023-31.12.2024Pekka Komu
Hollolan kuntaPäijät-Hämeen TE24 uudistuksen valmistelu1.1.2023-31.12.2023Anne Tapaila
LADECLahden seudun sähköisen liikenteen kansainvälistymishanke GLOBAL GEM1.1.2023-31.12.2023Pekka Komu
Lahden kansanopistoKoppi kaikista – tukea suomen kielen opintoihin1.1.2023-31.12.2023Maria Beirad
MetsänhoitoyhdistysKokeilut metsätiedon käytön tehostamiseksi1.1.2023 – 31.12.2023Mari Sarvaala
Lahden yliopistokampusInnovaatiolaboratorio kestävälle ja terveelliselle ruoalla1.1.2023-31.12.2023Marju Prass
LAB Kehys Päijät-Hämeen ruokajärjestelmän strategian jalkauttamiselle1.1.2023-31.12.2024Annakaisa Elo
LUTTulevaisuuden osaajat1.2.2023-31.12.2024Janne Hokkanen
Lahti City ryCity Faces – tapahtumista lisävoimaa isäntäkaupungin kasvoille1.2.2023-31.1.2024Pipsa Wirtanen
LUTTulevaisuuden osaajat1,.2.2023-31.12.2024Janne Hokkanen
Asikkalan kuntaPaikallinen äkillinen rakennemuutos/elinvoiman kehittäminen Asikkalassa1.8.2023-31.7.2024Rinna Ikola-Norrbacka
Lahden kaupunkiNUORET 25 – Nuorten monialaisen tuen yhteispalveluiden järjestäminen 20251.5.2023 – 28.2.2024Maijastina Setälä
Lahti RegionSalpausselkä Geopark -alueen retkikohteiden inventointi1.4.2023-31.12.2023Kati Komulainen
LADECVähähiiliset referenssit1.5.2023-31.12.2024Jukka Selin
Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ja LUTMetsätilan hiilitalous1.4.2023-30.9.2023Mari Sarvaala
Päijänne-Leader ryKulttuuria vapaaehtoistyönä -valokuvanäyttely1.5.2023-30.6.2024Tiina Västilä
Hartolan kuntaTAIKU – Taidetta Kuningaskuntaan1.9.2023–30.4.2024Anna-Maija Muurinen
Lab ammattikorkeakouluEsteetön, hiilineutraali ja biopohjainen pientalohanke Ukrainan jälleenrakennukseen – ReHouse1.8.2023 – 31.1.2024Vesa Damski
Lahti RegionTieteelliset kongressit – kongressimatkailun ekosysteemi1.8.2023 – 31.5.2024Anu Kärkkäinen
Helsingin yliopistoKuluttajanäkemykset kestävien ruokatuotteiden kehityksen vauhdittajana1.1.2024 – 31.12.2024Ulla Hoppu
Päijät-Hämeen liittoVankempaa kuntien kulttuuritoimintaa – VAKKU 1.10.2023 – 31.12.2024Joonas Pokkinen
LADECLahti GEM Launcher1.11.2023 – 31.12.2024Pekka Komu
LAB-ammattikorkeakouluKirjankannet levyksi1.1.2024 – 30.9.2024Gatja Tiusanen
Painovoima rySähköinen Vesijärvi1.12.2023 – 31.12.2024Pekka Litmanen
LAB-ammattikorkeakouluKoivun kuoren biojalostuksen mahdollisuudet (”KOIVUA”) 1.3.2024 – 28.2.2025Ilkka Tarvainen
Lahti RegionSalpausselkä Geopark -alueen vesiretkeilykartta ja -reitit17.6.2024 – 31.10.2024Kati Komulainen