


Mari Kuparinen valittiin edunvalvontajohtajaksi
Päijät-Hämeen liiton uuteen edunvalvontajohtajan tehtävään valittiin Lahden kaupungin yhteysjohtaja Mari Kuparinen. Hänellä on kansallisesti ja kansainvälisesti monipuoliset ja toimivat verkostot ja hän on myös vahva EU-asioiden ja -rahoituksen osaaja. Hän toimi yli...
EAKR-haku avoinna 31.3.2021 saakka
Päijät-Hämeen liitolla on nyt avautuneessa haussa käytettävissään EAKR-rahoitusta kahdesta eri lähteestä. REACT-EU-rahoitus, noin 2,6 miljoona euroa (REACT-EU = Recovery Assistance for Cohesion and Territories of Europe) REACT-EU on lisärahoitus, jolla on tarkoitus...
Etelä-Suomen maakuntajohtajat: REACT-EU-varojen jakoperusteet otettava uuteen tarkasteluun
Pandemian aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen on luvassa REACT-EU-rahoitusta alueille, joiden talous ja työllisyys ovat kärsineet erityisen paljon. Suomessa varojen alueellinen jako on parhaillaan valmistelussa. Etelä-Suomen maakuntajohtajat huomauttavat, että jakoa...
Euroopan rautatieliikenteen teemavuosi 2021 – mistä siinä on kysymys?
Vuosi 2021 on julistettu Euroopan rautatieliikenteen teemavuodeksi. Tämän Euroopan komission aloitteen tavoitteena on juhlistaa rautatieliikenteen asemaa kestävänä, älykkäänä ja turvallisena liikennemuotona. Teemavuosi kannustaa sekä EU-kansalaisia että yrityksiä...
Päijät-Hämeen maahanmuutto-ohjelma tukee alueen kehittymistä
Päijät-Hämeessä on väestöennusteiden mukaan haasteena voimakkaasti vähenevä asukasmäärä, jota syntyvyyden lasku osaltaan vauhdittaa. Väkiluvun lasku ei itsessään ole ongelma, mutta ongelmiin joudutaan, mikäli nuorten osuus on jatkuvasti pienempi kuin vanhusten. Jo nyt...
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma oikeilla jäljillä, kritiikkiä idän suunnan ratayhteyteen
Maakuntahallitus käsitteli kokouksessaan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnosta ja antoi siitä lausuntonsa. Suunnitelmalla tavoitellaan pitkäjänteistä, yli hallituskausien jatkuvaa ja ennakoitavaa toimintaa liikennejärjestelmän kehittämiseksi. Se...Maakuntahallituksen 8.2.2021 kokouksen pöytäkirja on julkaistu
Maakuntahallituksen 8.2.2021 kokouksen pöytäkirja on luettavissa Dynasty -tietopalvelussa.
Liikkumisen ohjauksen toiminta käyntiin Päijät-Hämeessä
Kuva: Liikenneturvan kuvapankki Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt liikkumisen ohjauksen tukea Päijät-Hämeen liitolle liikkumisen ohjauksen toiminnan käynnistämiseen Päijät-Hämeessä. Tukea myönnettiin kaikkiaan 26 hankkeelle eri puolille Suomea,...