
Alueelliset kehitysnäkymät Päijät-Hämeessä ovat hyviä ja huonoja
Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2021 on keskeisten aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsauksen arviot on tuotettu syyskuun 2021 aikana ja koostamista ovat vetäneet ELY-keskukset. Alueiden talous ja työllisyys...Maakuntavaltuuston 11.10.2021 kokouksen pöytäkirja on julkaistu
Maakuntavaltuuston 11.10.2021 kokouksen pöytäkirja on luettavissa Dynasty -tietopalvelussa.
Hyvinvointikyselyn palkinnot on arvottu
Hyvinvointikyselyyn vastasi 1 304 henkilöä. Suuret kiitokset kaikille vastanneille! Vastauksia saatiin kaikista Päijät-Hämeen kunnista sekä Myrskylästä ja Pukkilasta. Kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvottiin yksi 80 euron ja...
Hämeen vaalipiirin kansanedustajat tekivät yhteensä 18 yhteistä talousarvioaloitetta valtion vuoden 2022 talousarvioon
Maan hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä valtion talousarvioksi vuodelle 2022.Hämeen vaalipiirin kansanedustajat tekivät yhteensä 18 yhteistä talousarvioaloitettaKanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueiden kehittämiskohteiden toteuttamista varten. Hämeen...
Maksutta bussiin marraskuussa – kokeilu uusille bussimatkustajille
Onko bussilla matkustaminen jäänyt vielä tuntemattomaksi, mutta kiinnostaisi tutustua? Hae mukaan kokeiluun ja ota joukkoliikenne haltuun! Lahden seudun liikenne (LSL) tarjoaa marraskuussa mahdollisuuden tutustua joukkoliikenteeseen maksutta. Kokeilussa uusilla...
Ilkka Viljanen johtamaan Päijät-Hämeen maakuntavaltuustoa
Päijät-Hämeen uusi maakuntavaltuusto kokoontui tänään Sibeliustalolla ensimmäiseen kokoukseensa. Kokouksessa valtuusto valitsi puheenjohtajakseen Ilkka Viljasen (KOK), 1. varapuheenjohtajaksi Kari Hyytiän (SDP) ja 2. varapuheenjohtajaksi Tuomas Sorsan (PS)....
Rakennerahastovarat hyvään käyttöön uuden strategian siivittämänä
Viime viikolla ministeri Lintilä esitti rakennerahastovarojen jaon alkavalle ohjelmakaudelle. Seitsemän vuoden aikana on Päijät-Hämeen hanketoimijoille tarjolla EU-varoja yhteensä 40 miljoonaa euroa. Oleellista on nyt käyttää nämä varat tehokkaasti. Rakennerahastojen...