
Eduskunnan VT 12 -ryhmä: Valtatie 12 on kehitettävä kokonaisuutena
Valtatie 12 vaikutusalueen kansanedustajat katsovat, että valtakunnallisesti merkittävä poikittaisyhteyttä tulee kehittää yhtenä kokonaisuutena. VT 12 rooli on noussut nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa aiempaa huomattavasti merkittävämmäksi Suomen...
Kysely: Kirjasto on maakunnan käytetyin kulttuuripalvelu
Kuva: Lahden kaupunginkirjasto Päijät-Hämeen kulttuurin suunta 2030 -hanke teki maakunnan asukkaille verkkokyselyn, joka taustoittaa työn alla olevaa maakunnan yhteistä kulttuuriohjelmaa. Kyselyyn vastasi 217 päijäthämäläistä, ikähaarukassa 18–79 vuotta. Kyselyssä...
Tutustu Päijät-Hämeen tuulivoimaselvityksen esittelytilaisuuden aineistoihin
Päijät-Hämeen tuulivoimaselvityksen tuloksia esiteltiin 22.11.2022 kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa, joka keräsi linjoille yli 150 henkilöä. Keskustelu oli vilkasta. Tilaisuuden esityksiin voi tutustua verkkosivullamme: Tuulivoimaselvitys – Päijät-Hämeen...
Päijät-Hämeen ilmastopäästöt laskivat vuonna 2021
Kuva: Suomen ympäristökeskus Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laskelman mukaan Päijät-Hämeen ilmastopäästöt vähenivät 2,4 prosenttia vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna. Vuoteen 2007 verrattuna päästövähennys oli 44 prosenttia. Kaikkien Suomen kuntien päästövähennys...Maakuntahallituksen 15.11.2022 kokouksen pöytäkirja on julkaistu
Maakuntahallituksen 15.11.2022 kokouksen pöytäkirja on luettavissa Dynasty -tietopalvelussa.
Monipaikkaisen puutarha-asumisen webinaari 14.12.2022
Kuva: Visit Lahti -kuvapankki / Petri Koivisto Tervetuloa kuulemaan uudenlaisesta asumisen konseptista, jossa monipaikkaisuutta toteutetaan yhteisöllisellä puutarha-asumisella. Etätyö ja koronapandemia ovat saaneet ihmisiä hakeutumaan pois ahtaista kaupungeista...
Osallistumme tänään Taisto-harjoitukseen
Suomen suurin digiturvaharjoitus auttaa kehittämään toimintaamme Osallistumme Suomen suurimpaan digitaalisen turvallisuuden harjoitukseen Taistoon 17.11.2022. Taisto on tietosuoja- ja tietoturvaloukkauksia simuloiva valtakunnallinen harjoitus, joka laittaa...
Etelä-Suomen maakunnat vastustavat erityistalousalueita
Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki Suomen Keskusta -puolue on käynnistänyt keskustelun erityistalousalueista. Ajatuksena on päättää keinoista, joilla jossain päin Suomea työllisyyttä, investointeja tai osaamista tuetaan julkisin varoin muuta maata enemmän....