Itämeren alueiden yhteistyöorganisaatio BSSSC:n hallitus kokoontui Lahteen 5.–6.3.2025. Kyseessä oli hallituksen ensimmäinen kokoontuminen Lahdessa. Hallituksen kokous järjestettiin Sibeliustalolla. Lisäksi oheisohjelmaan sisältyivät vierailu Kempowerilla Mukkulassa, tutustuminen Lahden hiihtomuseoon ja illallinen Voitto-ravintolassa Lahden urheilustadionin ja mäkihyppyreiden vieressä.

Keskusteluissa nousi esille muun muassa maailmanpoliittinen tilanne ja viimeaikaiset tapahtumat suurvaltojen välisissä suhteissa. BSSSC:n hallitus painotti erityisesti alueiden merkitystä huoltovarmuuden turvaamisessa ja parhaiden käytänteiden jakamisen tärkeyttä yhteisöjen vahvistamiseksi. Konsensus vallitsi myös siitä, että Euroopan alueiden yhteistyö on keskeinen tapa edistää rauhaa ja rakentaa vahvaa Eurooppaa. Muiden teemojen osalta BSSSC hallitus keskusteli koheesiopolitiikan tulevaisuudesta sekä komission valmisteluista EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen liittyen.
- Oli suuri etuoikeus saada BSSSC:n hallitus vierailulle Lahteen ja Päijät-Hämeeseen. Vierailu oli kaikin puolin onnistunut ja delegaatio tyytyväinen ohjelmaan, eli varmasti palaavat vielä uudelleen, töiden tai loman merkeissä, toteaa maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol.
BSSSC | Baltic Sea States Subregional Co-operation
Baltic Sea States Subregional Co-operation eli BSSSC on Itämeren alueen aluehallintojen ja osavaltioiden yhteistyöorganisaatio, joka on perustettu vuonna 1993. Sen toimialaan kuuluvat koheesiopolitiikan, älykkään erikoistumisen, merenkulun, energia- ja ilmastoasioiden, nuorisoasioiden, pohjoisen ulottuvuuden, liikenteen ja kulttuurin kysymykset.
BSSSC:ssa on jäsenalueita kaikista Itämeren alueen valtioista sekä Norjasta. Venäjä on erotettu verkostosta vuonna 2022. Sihteeristön ylläpito ja käytännön toiminnan organisointi on kulloisenkin puheenjohtaja-alueen vastuulla. Saksan Schleswig-Holstein (SH) on puheenjohtaja-alue vuosina 2024-2025. BSSSC:lla on myös toimisto Brysselissä.
Vuotuinen konferenssi on verkoston tärkein tapahtuma. Tänä vuonna BSSSC vuosikokous järjestetään Puolan Sopotissa 27.-28.10.2025. Lisäksi BSSSC Board eli hallitus kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa läsnäolokokouksiin.
Jokaisesta Itämeren alueen valtiosta voidaan nimetä hallitukseen kaksi jäsentä. Suomea edustavat Uudenmaan liiton Tarja Kantola (sd) sekä Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol.