Edunvalvonta ja yhteistyö
Päijät-Häme – vihreä luonnostaan

Edunvalvonta ja yhteistyö edistävät Päijät-Hämeen myönteistä kehitystä
Maakunnan edunvalvonta edistää Päijät-Hämeen tavoitteiden toteutumista päätöksenteossa niin kansallisesti kuin EU-tasollakin. Paikallisesti edunvalvonta on yhteistyön rakentamista ja yhteisten edunvalvontatavoitteiden edistämistä. Maakuntaliitto edistää jäsenkuntien ja maakunnan toimijoiden tavoitteita yhdessä vaalipiirin kansanedustajien ja keskeisten kumppanien kanssa.
Kotimaan edunvalvonnassa vaikutetaan päätöksentekoon, valtion talousarvioon ja lainsäädäntöön. Päijät-Hämeen liitto tekee monipuolista yhteistyötä maakunnan kaupunkien, kuntien, yliopistojen ja korkeakoulujen, elinkeinoyhtiöiden ja elinkeinoelämän järjestöjen kanssa.
Kansanedustajat 2023-2027
Raideyhteydet
Maahanmuutto-ohjelma
Kulttuurin kehittäminen
Liikkuva Päijät-Häme 2030
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen
Päijät-Hämeen viime vuosien ratkaisut ja investoinnit ovat juuri nyt tehokkaasti tukemassa Suomen ja Euroopan menestymistä globaalissa kilpailussa. Toteutamme onnistuneesti ja rohkeasti positiivista muutosta.
Uutiset
Mielipidekirjoitus: Veronkorotus ei ole suomalainen menestysresepti
Anne Vanhala I Niko Kyynäräinen I Tomi Tura I Valtteri Simola I Niina Pautola-Mol I Heta Vihervirta-Vuontelo Päijät-Hämeen alueella iloittiin muutama vuosi sitten Fazerin päätöksestä investoida uuteen tehtaaseen Lahteen. Toteutuessaan tehdas ei hyödyttäisi pelkästään...
Päijät-Hämeen liitto ja alueen kunnat vastustavat hallituksen esitystä makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan korottamisesta
Päijät-Hämeen liiton maakuntahallitus ja alueen kunnat ovat jättäneet yhteisen lausunnon, jossa ne esittävät huolensa maan hallituksen makeisveroesityksen seurauksista kotimaisille investoinneille ja Suomen taloudelle. Lausunnossa esitetään, että hallitus harkitsee...
Päijät-Hämeen puheenjohtajafoorumi aloitti kautensa pohtimalla maakuntastrategian tavoitteita
Päijät-Hämeen puheenjohtajafoorumin kevään 2025 ensimmäisen kokouksen pääaiheena oli Päijät-Hämeen maakuntastrategia 2050+. Sen valmistelua on tehty viime syksyn aikana yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa mm. avoimissa työpajoissa. Strategian lopullinen sisältö...
Tutustu myös
10+1 To-Do List for the Next European Parliament and Commission
Lisätietoa




Päijät-Hämeen kulttuuriverkko,
kuntien kulttuuritoiminnan alueellinen kehittämistehtävä