Valitse sivu

Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulu 2024–2025

Alumnien palautteita:

”Oma osaaminen on ehdottomasti kehittynyt Vaikuttajakoulun myötä. Uuden oppimisen keskiössä ovat etenkin olleet erilaiset vaikuttamisen näkökulmat”

”Vaikuttajakoulu on ollut tärkeä ja hieno kokemus, josta olen oppinut paljon uutta”

”Mahtava kokemus, enkä muuttaisi mitään”

Mikä vaikuttajakoulu on?

Päijät-Hämeen vaikuttajakoulu on tarkoitettu päijäthämäläisille toisen asteen opiskelijoille, eli lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville nuorille. Vaikuttajakoulussa tutustutaan poliittiseen päätöksentekoon ja yhteiskunnallisiin ajankohtaisasioihin. Lukuvuoden kestävässä koulutuksessa päästään verkostoitumaan, oppimaan sekä rakentamaan ensimmäisiä askelia yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Kaiken toiminnan keskiössä on nuorten osallisuus, vuorovaikutteisuus ja käytännössä oppiminen. Kurssilaisena pääset osaksi vaikuttajakoululaisten verkostoa ja tutustumaan muihin samanmielisiin nuoriin kuntarajat ylittäen. Vaikuttajakoulun tavoitteena on on tukea nuorten opintoja ja kiinnostusta kehittyä yhteiskunnallisina vaikuttajina.

Vaikuttajakoulun teema – Demokratian kehitys

Vuoden 2024-2025 keskiössä on demokratian kehitys. Tutustumme äänestysaktiivisuuden muutoksiin, vuoden aikana tapahtuviin vaaleihin Suomessa ja maailmalla, syvennytään politiikkaan sekä eri vaikuttamisen tapoihin. Käydään läpi, mitä mikä on järjestöjen rooli yhteiskunnassa, ja miten strategia ja politiikka liittyy toisiinsa. Lisäksi lähdemme Euroopan unionin osarahoittamalle opintomatkalle Brysseliin tutustumaan Euroopan unioniin. Matka on osa Vaikuttajakoulut Take Over EU -hanketta, joka toteutetaan yhteistyössä Varsinais-Suomen Vaikuttajakoulun kanssa.

Vaikuttajakoulun ohjelma

Kunnat ja paikallishallinto: Miten kunnat ja kaupungit toimivat?

Vaikuttajakoulu BootCamp 1 – Mikä on strategia?

Eduskunta ja Suomen talous

  • Vierailu Suomen Pankkiin
  • Kansanedustaja Ville Skinnarin johdolla vierailu eduskuntaan

Suomen ulkosuhteet ja Euroopan unioni

  • Vierailu ulkoministeriöön
  • Vierailu Euroopan Komission Suomen edustustoon

Vaikuttajakoulu BootCamp 2 – Mini UN Simulaatio (Lauantai)

Kunta- ja aluevaalit – vaalipaneeli

Euroopan unioni ja Bryssel

Päätösseminaari & karonkka

Nuoret keskustelevat

Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun alumneja on päätynyt esimerkiksi Lukiolaisten liiton puheenjohtajaksi, kuntapoliitikoiksi, YK-nuorten puheenjohtajistoon sekä yliopistoon opiskelemaan yhteiskunnallisia aloja.

Hae vaikuttajakouluun

Haku vaikuttajakouluun on syksyisin lukuvuoden alussa.

Millä perusteella hakijat arvioidaan?

Hakemusten arviointiperusteet

  • Hakija täyttää välttämättömät ehdot:
    • Opiskelet hakuhetkellä lukiossa tai ammattikoulussa ja
    • Asut hakuhetkellä jossakin Päijät-Hämeen kunnassa
  • Motivoituneisuus
    • Miten tuot esiin hakemuksessasi motivoituneisuuttasi, tavoitteita tai mielenkiinnonkohteita
    • Arvioidaan, pystyykö hakija sitoutumaan vaikuttajakouluun vuoden ajaksi.
  • Vaikuttajakouluun valitaan eri kunnista osallistujia.

HUOM!

Valituksi tulemiseen ei vaadita aikaisempaa kokemusta yhteiskunnallisten asioiden parista tai luottamushenkilönä toimimisesta. Sen kuitenkin saa halutessaan tuoda hakemuksessa ilmi. Kurssin taitotaso muokataan ryhmän tasoa vastaavaksi, eli ennakkotaitoja ja -taitoja ei tarvita.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Kuinka paljon aikaa vaikuttajakoulu vie?

Vaikuttajakoulussa järjestetään kuukausittain tapaamisia, joiden kesto vaihtelee muutamasta tunnista koko päivään. Helsingissä järjestettävät tapaamiset vievät yleensä koko päivän. Lisäksi vuoden aikana annetaan vapaa-ajalla tehtäviä ryhmätehtäviä. joiden kesto on joitakin tunteja. Nämä tavallisimmin tehdään etänä, esimerkiksi yhteisessä WhatsApp-ryhmässä.

Tuleeko läksyjä?

Vaikuttajakoulusta ei tule läksyä, mutta erilaiset ryhmätehtävät voivat viedä kuukausitasolla joitakin tunteja.

Mitä kaikkea osallistumiseen kuuluu?

  • Lukuvuoden aikana järjestetään kuukausittaisia tapaamisia, jonka lisäksi on mahdollista, että järjestetään erilaisia ylimääräisiä kokoontumisia, joista ilmoitetaan ryhmälle.
  • Pääsy yhteiseen WhatsApp -ryhmään
  • Pääsy Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun omalle oppimisen verkkosivulle, jonne linkataan tehtävänantoja ryhmätöihin, uutisia sekä muita ajankohtaisasioita.
  • Pääset verkostoitumaan päättäjien sekä asiantuntijoiden kanssa.

Maksaako Vaikuttajakoulu?

Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulu on kaikille osallistujille maksuton. Vaikuttajakoulu kustannetaan julkisin varoin. Yli 10km päässä tapahtumapaikasta asuvat saavat hakea matkakulukorvauksia, esimerkiksi linja-autolipusta. Brysselin matka on myös osallistujille maksuton, mutta esimerkiksi kahvilassa käyntiin voi olla hyvä varata taskurahaa.

Tutustu myös: Edellinen Vaikuttajakoulu 2023–2024

Lisätietoja

Jayla Tammiharju
Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun koordinaattori
044 077 3438
jayla.tammiharju@paijat-hame.fi
Instagram: @phvaikuttajakoulu

Vaikuttajakoulun koordinaattori Jayla Tammiharju.
Jayla Tammiharju
Vaikuttajakoulun koordinaattori, kansainvälisten asioiden suunnittelija
+358 44 0773 438
jayla.tammiharju(a)paijat-hame.fi