Mitä teen Päijät-Hämeen liitossa
Toimin johdon sihteerinä. Päätehtäväni ovat maakuntajohtajan avustaminen, matka- ja tapahtumajärjestelyt, sekä asianhallinta, arkistointi ja Dynasty 10 -pääkäyttäjätehtävät.
Taustani
Ennen Päijät-Hämeen liittoon tuloani kerkesin toimimaan yli kolmekymmentä vuotta sote puolen erilaisissa toimistotehtävissä, lähetistä toimitusjohtajan assistentiksi.
Mistä innostun?
Minut on helppo houkutella mukaan erilaisiin juttuihin. Matkustaminen on kivaa, innostun matkasuunnitelmista.
Parasta työssäni
Työn monipuolisuus, päivään mahtuu monia erilaisia tehtäviä. Työyhteisö on huippu, meillä on hyvä joukkue, josta löytyy monen alan asiantuntijoita.
Haluaisin vielä tehdä tai oppia
Matkustella, niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Viettää talvikauden Välimerenrannalla Nizzassa. Hiihdän vain perinteistä, luistelutyyli olisi kiva myös oppia.
Varhainen muistoni Päijät-Hämeestä
Mummon luona vierailut Pyhättömän mäellä, siellä oli aina paljon porukkaa, sukulaisia, naapureita ja ystäviä.
Mitkä maakunnan kunnat liittyvät omaan historiaani, ja miten?
Olen paljasjalkainen lahtelainen, eli Lahti on tuttu kaikin puolin. Sysmällä on erityinen paikka sydämessäni, olen viettänyt lapsuuteni kesät siellä.
Ollaan yhteydessä!
hannele.jarvela@paijat-hame.fi, puh. +358 44 371 9430
Tutustu myös muihin asiantuntijoihimme
Aiemmin ilmestyneet henkilökunnan esittelyt löydät täältä.