Mitä teen Päijät-Hämeen liitossa

Projektikoordinaattorina teen vaihtelevia työtehtäviä; suunnittelen erilaisia tilaisuuksia kuten kansainvälisiä seminaareja, osallistun partneritapaamisiin eri Euroopan maissa, sekä hoidan hankehallintoa. Olen mukana kolmessa kansainvälisessä hankkeessa; BIOREGIO, TANIA ja CECI. Päijät-Hämeen lisäksi mukana on partnereita mm. Espanjasta, Ranskasta, Slovakiasta, Kreikasta, Romaniasta, Italiasta ja Unkarista.

Hankkeet edistävät tiedonvaihtoa partnereiden ja laajemmin eri toimijoiden välillä, muun muassa hyvien käytänteiden muodossa. Toimintasuunnitelma on hankkeen tulos ja sellainen laaditaan jokaiselle alueelle, käy tutustumassa BIOREGIO-hankkeen Päijät-Hämeen biokiertotalouden toimintasuunnitelmaan

Kv-hankkeiden lisäksi olen mukana kahdessa Ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa; 1,5 asteen kunta ja Kestävät vaihtoehdot öljylämmitykselle. 1,5 asteen kunta -hanke on loppusuoralla – on ollut mielenkiintoista seurata perheiden kestävän elämäntavan kokeilua ja miten he ovat pystyneet vähentämään hiilijalanjälkiään. Kestävät vaihtoehdot öljylämmitykselle -hanke on myös lähellä asukkaita, hankkeessa tarjotaan tietoa vähähiilisemmistä lämmitysvaihtoehdoista kotitalouksille.

Taustani

Olen yrittäjäperheestä ja olin pitkään töissä perheyrityksessämme. Sitten lähdin uudelle uralle ja opiskelin kestävän kehityksen maisteriksi. Viime vuodet olen työskennellyt erilaisissa ympäristöasioihin liittyvissä hankkeissa.

Mistä innostun?

Luonnon kauneus jaksaa aina innostaa. Kestävä ruoka teemana on kiinnostava, ja seuraan mielelläni sillä saralla tapahtuvia asioita. Kasvatan itse pienimuotoisesti vihanneksia, ja kesän ensimmäinen sato saa hymyn huulille.

Parasta työssäni

Uuden oppiminen, verkostoituminen erilaisten ihmisten kanssa ja työkavereiden antama tuki.

Haluaisin vielä tehdä tai oppia

Kestävyys teemana on laaja, joten siinä on mistä ammentaa; muun muassa erilaiset kiertotalouden mahdollisuudet, kuten jakamistalous, kiinnostavat.

Varhainen muistoni Päijät-Hämeestä

Mökkimatkan kohokohta; Lahden tori ja lörtsyt.

Alueen kunnat, jotka liittyvät omaan elämääni

Heinolassa ja (kohta Päijät-Hämeeseen kuuluvassa Iitissä Vuolenkoskella) on tullut vietettyä kesiä mökkeilyn merkeissä.

Ollaan yhteydessä

johanna.snell(a)paijat-hame.fi, puh. 044 077 3637
@snelljohannam