Valitse sivu

Valitsetko kävelyn, pyöräilyn, julkisen kulkuvälineen, kimppakyydin vai hyppäätkö yksin omaan autoon?

Euroopan liikkujan viikolla kannustetaan kaikkia kestävään liikkumiseen. Jokaisen on syytä pohtia omia arkisia liikkumisvalintoja, sillä tekemillämme valinnoilla on vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen. Euroopan liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuussa 16.–22.9. ja viikko päättyy perinteisesti 22.9. auton vapaapäivään.

Arkiset liikkumisen valinnat opitaan jo lapsina. Aikuiset näyttävät mallia liikkumistavan valinnoissa. Aikuiset myös luovat ympäristöjä, joissa lapset liikkuvat. Ovatko suunnittelun etusijalla ihmiset vai moottoriajoneuvot? Koulujen läheisyydessä katujen turvallisuuden varmistaminen on välttämätöntä. Helpoin tapa turvallisuuden lisäämiseen on autoilun vähentäminen. Kouluilla saattoliikenteen määrä on merkittävä ja se aiheuttaa usein läheltä piti -tilanteita.

Haaste perheille

Päijät-Hämeen liitto sekä Päijät-Hämeen kunnat haastavat perheet mukaan lisäämään lasten ja nuorten hyvinvointia sekä koulualueiden liikenneturvallisuutta suosimalla koulumatkojen kulkemista kävellen, pyöräillen tai bussilla. Lihasvoimin kulkeminen lisää jaksamista ja keskittymistä koulupäivän aikana ja sillä on kokonaisvaltaisesti positiivinen vaikutus terveyteen ja ympäristöön.

Jos kouluun kuljettaminen on välttämätöntä, toivomme vanhempien jättävän lapsensa turvalliseen paikkaan vähän kauemmas koulusta koulualueen rauhoittamiseksi autoliikenteeltä. Samalla myös kuljetettava lapsi tai nuori saa liikkua ja virkistyä hetken raittiissa ulkoilmassa ja jaksaa paremmin niin koulussa kuin koulupäivän jälkeenkin.

Taataan liikkujan viikolla kaikille pienille ja isommillekin koululaisille turvallinen ja terveellinen koulumatka välttämällä autoilua ja pysähdyksiä koulun lähialueella. Viimekädessä elinympäristöä muokkaavat meidän omat henkilökohtaiset valintamme!

Sivistysjohtajat viestinviejinä

Päijät-Hämeen kuntien sivistysjohtajat lupasivat viedä omalta osaltaan Euroopan liikkujan viikon haastetta eteenpäin. Sivistysjohtajien kautta lähti koulujen käyttöön kävelyyn, pyöräilyyn ja julkisen liikenteen käyttöön kannustava Wilma-viesti perheille sekä lapsille ja nuorille välitettäväksi.

  • Hienoa, että sivistysjohtajat lähtivät mukaan Euroopan liikkujan viikon kampanjointiin, sillä kouluissa ja oppilaitoksissa tavoitetaan käytännössä kaikki lapset ja nuoret, joten viesti saadaan laajasti eteenpäin, iloitsee Suomen liikkuvin maakunta -hankkeen projektipäällikkö Saila Juntunen.

Ihmisiä kokouksessa pöydän ääressä tietokoneiden kanssa. Nainen esittelemässä power point esitystä screeniltä.
Maarit Virtanen esittelemässä kestävää liikkumista osana ilmastotyötä Päijät-Hämeen sivistysjohtajien ohjausryhmässä

Vuoden 2024 teemana Yhteiset kaupunkitilat

Tänä vuonna EU:n tasoinen teema Liikkujan viikolle on ”Shared Urban Space” eli Yhteiset kaupunkitilat. Teemassa korostetaan yhteisten, julkisten tilojen merkitystä. Teema herättelee miettimään, miten kuntien ja kaupunkien yhteiset julkiset tilat on jaettu. Miten voimme varmistaa, että etenkin jalankulkijat ja pyöräilijät voivat liikkua turvallisesti ja mukavasti miellyttävässä ympäristössä? Yhteiset tilat tuovat monenlaisia etuja, kuten lisäävät sosiaalista tasa-arvoa, liikenneturvallisuutta ja elämänlaatua sekä vähentävät melua ja ilmansaasteita.

Lisätietoja Euroopan liikkujan viikosta https://www.liikkujanviikko.fi/#uutiskirje

Haasteen heittivät

Päijät-Hämeen liitossa Euroopan liikkujan viikkoa ovat toteuttamassa:

Saila Juntunen, Päijät-Häme – Suomen liikkuvin maakunta -hanke, saila.juntunen@paijat-hame.fi, 044 077 3002

Maarit Virtanen, Terhi Ahava ja Milla Ojala, Kuntien ilmastosuunnitelmat ja CANEMURE -hanke

Jenni Nousiainen, suunnittelija liikenneasiat

Canemure ja Life logot