Päijät-Hämeen liitto on partnerina STEP UP -Interreg Europe hankkeessa, joka pureutuu kävelyn edistämiseen eri näkökulmista.
Kesällä 2024 hanke järjesti tutustumisvierailun Itävaltaan Burgenlandin alueelle. Matkassa oli mukana Orimattilasta vs. hyvinvointijohtaja Pekka Petäkoski ja kaupungin kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman (KÄPY) yhteyshenkilö Mari Kauppinen. Pekka ja Mari, mitä tutustumismatkasta jäi käteen – tai jalkaan?
- Päällimmäinen huomio oli varmaankin se, että meillä Suomessa moni asia on hyvin, varsinkin rakennetun ympäristön osalta. Meillä on paljon erillisiä ja turvallisia kevyen liikenteen väyliä ja turvallisuuteen kiinnitetään huomiota, tiivistää Pekka.
- Silti, autoilu on meillä edelleen hyvin usein ensisijainen liikkumismuoto: vanhemmat vievät koululaiset koulun pihalle tai asioinneille hurautetaan lähellekin, vaikka kävely olisi vaihtoehto. Kyse on siis paljolti myös asenteista.
- Myös osallistamisessa ja päätöksenteon rakenteissa oli mielenkiintoista opittavaa; jäi tuntuma, että vaikka Itävallassa on kapeammat jalkakäytävät, poliittinen ja kansalaistason tuki kävelyn edistämiselle on leveämpi, Pekka Petäkoski jatkaa.
Orimattilassa laaditaan kuluvan vuoden aikana kaupungin kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma (KÄPY), jolle Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt rahoitusta. Edistämisohjelmien laatiminen kunnissa on yksi valtakunnallisen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteistä.
Orimattilan KÄPY-vastaava Mari Kauppinen sai matkasta paljon vahvistusta omille havainnoilleen ja on pitkälti Pekan linjoilla.
- Kävelyn ja kevyen liikenteen edistäminen on kokonaisuus, johon kuuluu sekä ”kovia” asioita kuten tiet ja muu infrastruktuuri, mutta myös paljon ”pehmeitä” puolia, kuten asenneilmapiiri ja päätöksenteko. Itävallassa sai hyvän kuvan siitä, miten eri tekijät vaikuttavat kokonaisuuteen ja miten eri tavoilla asiaa voi lähestyä, toteaa Mari.
- Kaiken kaikkiaan tällaiset tutustumismatkat ovat todella hyödyllisiä ja motivoivat oman työn ja kunnan olosuhteiden kehittämiseen, Pekka ja Mari tiivistävät yhdestä suusta.
STEP UP -hanke jatkuu vuoteen 2028 saakka ja sen puitteissa tehdään paitsi tutustumismatkoja partnerimaihin, myös kartoitetaan ja kehitetään kävelyn edistämisen mahdollisuuksia Päijät-Hämeessä, osana Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelmaa.
Linkkejä:
https://www.interregeurope.eu/step-up
Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelma: https://paijat-hame.fi/liikkuva-paijat-hame-2030/
Lyhyt video Itävallan vierailukohteista ja -teemoista: https://youtube.com/watch?v=V8mXZrfBD00&feature=shared
Hankkeen virallinen esittelyvideo: https://www.youtube.com/watch?v=HSQVjwrmYIU
Lisätietoja:
Harri Kuusela
projektipäällikkö
+358 44 077 3630
harri.kuusela(a)paijat-hame.fi