Valitse sivu

Sosialidemokraatit kokoontuivat keskiviikkona Lahdessa puolueen ministeriryhmän, eduskuntaryhmän johdon ja puoluehallituksen kokoukseen. Pääministeri Sanna Marin puhui ennen kokousta Lahden kauppatorilla ja tapasi kansalaisia. Marin lupasi, että hallitus tekee budjettiriihessä päätöksiä, jotta jokainen suomalainen pärjäisi edessä olevasta vaikeasta talvesta. Puheessaan hän toi esiin myös koulutuksen merkityksen sekä puolueen valmiuden tarkastella sote-uudistuksen vaatimia korjaustoimia.

Päijät-Häme ja Lahti rakentavat vihreän ja kestävän Suomen tulevaisuutta

Kokouksen yhteydessä maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol esitteli Päijät-Hämeen mahdollisuuksia sekä korosti ministereille ja puoluejohdolle, että päijäthämäläiset rakentavat kestävän kasvun tulevaisuutta.

  • Toimintaympäristömme on muuttunut perusteellisesti kuluneen vuoden aikana. Käynnissä on muutosprosessi, jonka kriittisiä tekijöitä ovat puhdas vesi, puhdas ruoka ja energia. Päijät-Hämeestä ja Lahdesta löytyy näitä kaikkia, muistuttaa Pautola-Mol.

Lahdessa, Suomen ja Euroopan johtavassa ympäristökaupungissa, on kehitetty kiertotalouden, sähköisen liikenteen, energiantuotannon ja palveluiden ratkaisuja. Ne vahvistavat kansallisia ilmasto- ja kestävyystavoitteita. Korkeatasoinen LUT- yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu sekä Koulutuskeskus Salpaus toimivat yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa ja tuottavat kansainvälisiä ja kotimaisia huippuosaajia ja ammattitekijöitä kehittyville aloille.

Päijät-Hämeestä kehittymismahdollisuuksia koko valtakunnan tarpeisiin

Koulutus ja maakunnan vireä elinkeinoelämä, erinomainen logistinen sijainti, sekä merkittävät uudet investoinnit elintarviketeollisuuteen ja kiertotalouteen tarjoavat tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksia koko Suomen tarpeisiin.

Voimistuvan kasvun odotetaan tuovan Lahden alueelle jopa 4 000 uutta työpaikkaa ja korkeakouluopiskelijoiden määrä kasvaa tasaisesti kohti 10 000 opiskelijan tavoitetta vuonna 2030.

Positiivisen kehityksen ylläpitäminen ja tavoitteiden saavuttaminen edellyttävät resursseja ja aitoa yhteistyötä valtion kanssa. Päijät-Hämeessä on jo nyt, mutta myös tulevaisuudessa, monella eri alalla huutava pula osaavasta työvoimasta. Se estää suurten ja pk-yritysten kansainvälisen kasvun. Seudun kehittyvät alat tarvitsevatkin panostuksia.

Maakuntajohtaja korosti, että alueen hyvässä vauhdissa olevan kehityksen ylläpitäminen edellyttää sitä, että onnistumme ratkaisemaan erityisesti osaajapulaan ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyvät ongelmat.

Aluekehitykselle elintärkeiden liikenneinvestointien tulisi perustua kriittiseen kustannus-hyöty-tarkasteluun. Tulevaisuuden alue- ja rakennerahoituksen allokaation osalta maakuntajohtaja toivoi päättäjiltä ennakkoluulotonta otetta ja valmiutta hakea uudenlaisia ratkaisuja.

Päijät-Hämeen tavoitteet syksyn budjettiriiheen

Lahti ja Päijät-Häme rakentavat vihreän ja kestävän Suomen tulevaisuutta

SDP:n ministeriryhmään kuuluvat pääministeri Sanna Marinin lisäksi työministeri Tuula Haatainen, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka, perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari sekä eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen.
Antti Lindtmanin johtamassa eduskuntaryhmässä on mukana Päijät-Hämeen oma kansanedustaja Mika Kari.

Lisätietoja

Niina Pautola-Mol
maakuntajohtaja
+358 44 077 3010
niina.pautola-mol(a)paijat-hame.fi