Valitse sivu

Pirkanmaan liiton uutinen 7.2.2025 / Matti Lipsanen:

”Kehittämisrahoitusta tarvitaan tasapainoisesti ja oikeudenmukaisesti koko Suomessa ja koko Euroopassa. Painopisteen tulee olla tuloksellisuudessa sekä kasvu- ja kilpailukyvyn rakentamisessa.

– Alueilla on perustavaa laatua oleva rooli Euroopan unionin tulevassa koheesiopolitiikassa, lupasi aluekehityksestä vastaava komission varapuheenjohtaja Raffaele Fitto tavatessaan Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntajohtajien delegaation Brysselissä keskiviikkona. Eteläisestä Italiasta kotoisin oleva Fitto totesi myös ymmärtävänsä hyvin kaukana Euroopan maantieteellisestä ytimestä olevien alueiden näkökulmia.

Etelä- ja Länsi-Suomen (tunnetaan myös nimellä ELSA-alue) maakuntajohtajien delegaatio teki vaikuttamismatkan Brysseliin 4.-5.2. Varapuheenjohtaja Fitton tapaamisen lisäksi ohjelmaan kuuluivat vierailut varapuheenjohtaja Henna Virkkusen kabinetissa, Suomen pysyvässä EU-edustustossa sekä komission budjetti- ja työllisyyspääosastoilla. Euroopan parlamentin jäseniä tavattiin yhteisellä lounaalla. Korkeatasoisesta ohjelmasta ja käytännön järjestelyistä vastasivat yhteistyössä maakuntien EU-toimistot Brysselissä.

ELSA-alueen viesti EU:n tulevalle, vuoden 2027 jälkeiselle koheesiopolitiikalle on vahva ja selkeä: Kehittämisrahoitusta tarvitaan tasapainoisesti ja oikeudenmukaisesti koko Suomessa ja koko Euroopassa. Painopisteen tulee olla tuloksellisuudessa sekä kasvu- ja kilpailukyvyn rakentamisessa.

Euroopan unionin aluekehitysvaroilla on paras vaikuttavuus Suomessa juuri ELSA-alueella. On syntynyt eniten uusia työpaikkoja, uusia yrityksiä ja yritykset ovat osallistuneet eniten TKI-projekteihin yhdessä tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden kanssa.”


Niina Pautola-Mol: ELSA-yhteistyö vauhdittaa aluekehitystä ja tukee EU-vaikuttamista

  • ELSA:n yhteistyö on suuri voimavara myös jatkovaikuttamista ajatellen, korostaa Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol. Suomessa Euroopan unionin alue- ja rakennerahoitus on ollut vaikuttavinta nimenomaan juuri ELSA-alueella. Varoilla on syntynyt uusia työpaikkoja ja uusia yrityksiä sekä edistetty yritysten, tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden välistä TKI-toimintaa.

Jatkossa koheesiopolitiikka tulee olemaan tärkeä väline EU:n kilpailukyvyn ja turvallisuuden tukemisessa. Koheesiopolitiikan lisäarvo realisoituukin juuri näiden EU-tason tavoitteiden toimeenpanossa aluetasolla.

  • Tulevan koheesiopolitiikan valmistelussa esillä ollut yhden kansallisen suunnitelman malli istuu hyvin etelä- ja länsisuomalaiseen toimintakulttuuriin. Ennakkoehtona tulee kuitenkin olla se, että alueet ovat aidosti mukana sen valmistelussa, päätöksenteossa ja toimeenpanossa, painottaa maakuntajohtaja.

Lisätiedot

Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol.
Niina Pautola-Mol
maakuntajohtaja
+358 44 077 3010
niina.pautola-mol(a)paijat-hame.fi