Valitse sivu

Valmistelemme Päijät-Hämeessä Maakuntakaavaa 2060. Sen laadittaessa on otettava huomioon valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden lisäksi maakunnan oloista johtuvat erityiset tarpeet.

Päijät-Hämeen erityisiin tarpeisiin liittyen järjestettiin maakuntavaltuutetuille ja kunnanvaltuutetuille kesäkuussa 2024 tavoiteseminaari, jossa työstettiin maakuntakaavan tavoitteita. Valtuutetuilla oli myös mahdollisuus arvioida ja priorisoida tavoitteita sähköisellä kyselyllä ennen tavoiteseminaaria. Seminaarin jälkeen tarkistimme tavoitteita ja järjestimme ne kyselyn vastausten pohjalta tärkeysjärjestykseen. Maakuntahallitus hyväksyi tavoitteet 12.8.2024.

  • Katseen tulee olla riittävän pitkällä ja maakuntakaavan vuodelle 2060 asetetut tavoitteet mahdollistavat sen, toteaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komu. Päijät-Hämeen poliitikkojen keskuudessa esiin ovat nousseet muun muassa maakunnan monipuolisuuden huomioiminen ja saavutettavuuden parantaminen. Meillä on uskoa ja halua rakentaa maakunnan kasvua kestävästi. Tulevaisuudessa esimeriksi yhä useampi espoolainen voi nähdä itsensä Päijät-Hämeessä opiskelemassa, työskentelemässä ja asumassa, kuvailee Komu. Kasvu tulee siitä, että meillä on pito- ja vetovoimaa entistä enemmän.

Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2060 tavoitteet

Keskusverkko

  1. Tasapainoinen keskusverkko ja hyvin saavutettavat lähipalvelut
  2. Kunta- ja kyläkeskusten erilaisuus voimavarana
  3. Houkuttelevat, tapahtumarikkaat ja vetovoimaiset kaupunkikeskustat
  4. Tasapuolinen aluerakenne ja palvelutaso

Elinkeinot ja kauppa

  1. Monipuoliset, laadukkaat ja riittävät yritys- ja työpaikka-alueet
  2. Työpaikkojen määrä on 88 000 (+15 000 uutta työpaikkaa) vuonna 2060
  3. Kaupan säilyminen keskuksissa ja tilaa vaativan kaupan tukeutuminen liikenteen solmukohtiin
  4. Maa- ja metsätalouden hyvät toimintaedellytykset
  5. Kestävillä kulkutavoilla saavutettavat työpaikka-alueet
  6. Kiertotalouden mahdollistava maankäyttö
  7. Vetovoimaiset matkailutoimintojen alueet

Väestö ja asuminen

  1. Vakituiseen, osa-aikaiseen ja loma-asumiseen on tarjolla monipuolisia asuinympäristöjä
  2. Asuinympäristöt ovat terveellisiä ja turvallisia toimintojen keskinäisen sijoittumisen ansiosta
  3. Asumisen sijoittuminen tukee palvelujen järjestämistä ja saavutettavuutta
  4. Asuminen sijoittuu kestävästi ja hallitusti. Kestävyyteen sisältyy alueellisen eriytymisen hillintä ja ympäristönäkökulma.
  5. Maakunnan asukasmäärä on 226 000 asukasta (+21 000 uutta asukasta) vuonna 2060

Luonto ja virkistys

  1. Maakunnallisten luontoarvojen turvaaminen
  2. Toimiva ja saavutettava virkistysalueverkosto
  3. Hyvin toimiva ekologinen verkosto ja turvatut kriittiset ekologiset yhteydet
  4. Ulkoilun yhteystarpeiden osoittaminen
  5. Viherverkoston ydinalueiden osoittaminen kaavakartalla

Ympäristö ja luonnonvarat

  1. Pohjavesialueiden turvaaminen
  2. Keskeisten maisema-alueiden ja kulttuuriympäristöalueiden kehittäminen
  3. Ilmastokestävän elämäntavan mahdollistaminen
  4. Pintavesien hyvä ekologinen tila
  5. Kestävä maa- ja kalliokiviaineisten hyödyntäminen

Liikenne

  1. Tie- ja raideyhteydet, joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti mahdollistavat joukkoliikenteen toiminnan ja kestävät matkaketjut
  2. Maakunnalliset pääpyörätiereitit ovat kattavat
  3. Tieliikenteen väylät ovat turvallisia ja edistävät Päijät-Hämeen alueiden saavutettavuutta
  4. Nykyiset ratayhteydet on parannettu ja uusia toteutettu
    • Kerava-Lahti-Kouvola rataosa on neliraiteinen
    • Riihimäki-Lahti poikittaisyhteys on parannettu
    • Savon oikorata on toteutunut ja radat Heinolan ja Orimattilan suuntiin ovat henkilö- ja tavaraliikennekäytössä
  5. Hyvin toimiva tavaraliikenne
    • multimodaaliterminaali on toteutettu Nostavalle
    • teollisuusraiteet on toteutettu ja toiminnassa keskeisillä teollisuus- ja elinkeinoalueillaraskaan liikenteen palvelualue on toteutettu Tuuliharjaan  
    • väyläverkko on laadukas
  6. Raskaan liikenteen vaihtoehtoisille käyttövoimille on kattava jakeluverkosto
  7. Sisävesiliikenne on kasvanut Päijät-Hämeessä
    • Mäntyharjun kanava yhdistää Saimaan ja Päijänteen ja se on matkailu- ja tavaraliikennekäytössä
    • vesiliikenteen infra on hyvä
  8. Vetovoimainen ja hyvin saavutettava Lahti-Vesivehmaa lentokenttä

Energia

  1. Tulevaisuuden teknologioiden ja energiantuotantomuotojen mahdollistaminen
  2. Energiahuoltovarmuuden turvaaminen erityisesti kriisitilanteiden varalta
  3. Uusiutuvan energian tuotanto ja hiilinegatiivisuus
  4. Aurinkovoiman sijoittumista ohjataan ja edistetään yleisillä kaavamääräyksillä. Aurinkovoiman tuotantoalueita ei osoiteta kaavakartalla
  5. Tuulivoiman osalta osoitetaan kaavakartalla seudullisen mittaluokan energian tuotantoalueet, 8 tai enemmän tuulivoimaloita
  6. Energiainfrastruktuurin, kuten sähkönsiirtoverkkojen ja kaasulinjojen maankäytön tarpeet huomioidaan

Tutustu maakuntakaavan tavoitteisiin verkkosivullamme (linkki liitteeseen)

Miten maakuntakaavan valmistelu etenee?

Nyt kun tavoitteet on hyväksytty, keskitymme seuraavaksi kaavaluonnoksen laatimiseen. Luonnostelemme kartoille selvityksistä saatujen tulosten pohjalta vaihtoehtoisia suunnitteluratkaisuja ja niistä käydään keskusteluja kuntien ja eri sidosryhmien kanssa, kertoo aluesuunnittelujohtaja Niina Ahlfors.

  • Luonnosvaiheessa, alkuvuodesta 2025, järjestämme kaikille avoimia työpajoja, joihin kutsumme laajasti eri sidosryhmiä, lupaa Ahlfors.

Päijät-Hämeen maakuntakaavaan 2060 liittyvät ajankohtaiset aineistot löytyvät koko kaavan laatimisen ajan tältä sivustolta.

Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaavan tehtävänä on ratkaista valtakunnalliset, maakunnalliset ja seudulliset alueiden käytön kysymykset.

Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käyttöä koskevaa suunnittelua. Kaava esitetään kartalla kaavamerkintöjen ja -määräysten avulla. Maakuntakaavaan liittyy myös selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteet, vaikutukset ja muut, muun muassa kaavan tulkinnan ja toteuttamisen kannalta tarpeelliset tiedot.

Lisätietoja

Niina Ahlfors
aluesuunnittelujohtaja
puh. 040 531 7628 
niina.ahlfors(a)paijat-hame.fi