Valitse sivu

Nelostien remontilla välillä Hartola-Oravakivi on jo kiire. Hanke on aloitettava vuoden 2021 loppuun mennessä tai muuten tiesuunnitelma vanhenee. Liikennejohtaja Tuovi Päiviö Uudenmaan ely-keskuksesta esitteli Nelostien perusparannushanketta kansanedustajille maanantaina Hartolan kunnanvirastolla. Paikalla oli Jari Ronkainen (ps.), Johannes Koskinen (sd.) ja Hilkka Kemppi (kesk.).

Nelostien remontti pähkinänkuoressa

Takana lähes kymmenen vuoden valituskierre
• Nelostien remontin suunnittelu Hartolan ja Oravakiven välillä aloitettiin vuonna 2004.
• Tiesuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2009, mutta siitä valitettiin oikeuteen.
• Lähes kymmenen vuoden valituskierteen jälkeen Korkein hallinto-oikeus antoi 7.2.2018 ratkaisun, jonka mukaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös pysyy voimassa ja tien saa rakentaa pohjavesialueelle.
• Kyseessä on 12 kilometrin tieosuus, josta 2,7 kilometriä rakennetaan uuteen tiekäytävään. Uusi tiekäytävä tulee harjuluontoon Muikunlahden ja Kettuvuoren välille.
• Hankkeen budjetti on 25 miljoonaa euroa. Eduskunta ei ole vielä myöntänyt hankkeelle rahoitusta. Jos sitä ei saada vuoteen 2021 mennessä, suunnitelmat raukeavat ja valmistelu on aloitettava alusta.

Lähde: Uudenmaan ely-keskus