Päijät-Hämeen liiton koulutukset kuntien valtuutetuille käynnistyivät keskiviikkona 11.8.2021. Illalla pidettyyn kolmen tunnin verkkotilaisuuteen osallistui kattavasti päättäjiä maakuntamme eri kunnista.
Heinolan kaupungin hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi perehdytti valtuutetut kuntatalouden perusteisiin. Hän esitteli muun muassa kuntatalouden käsitteet ja vuosikellon, kuntalain vaikutukset talouteen sekä tilinpäätöksen ja tunnuslukujen tulkintaa.
Valtakunnallisesti vahva kuntatalouden asiantuntija Eero Laesterä kertoi alueen väestökehityksestä. Päijät-Häme on nopeasti ikääntyvä ja erityisesti syntyvyys on matala ja tällä on merkittävä vaikutus myös kuntatalouteen. Laesterä jatkoi tilastojen ja talouden vertailutietojen analyysillä, jolla valtuutetut pystyvät asemoimaan oman kuntansa talouden niin valtakunnallisesti kuin maakunnallisestikin. Tilaisuudessa kuultiin myös tiivis katsaus soteuudistuksesta ja sen talousvaikutuksista.
Asikkalan uusi, mutta kokenut poliitikko Ilkka Viljanen pitää koulutusta tärkeänä niin aloittaville kuin konkarivaltuutetuillekin.
- Kuntatalouden lainalaisuudet tuppaa pitkään mukana olleilta helposti unohtumaan kun äänestäjien ja ”kansan syvien rivien” paine on niin kova. Alustajat toivat asiat esiin selkeästi ilman kapulakieltä. Erityisen tärkeänä pidin sitä, että varsinkin Laesterän esityksessä mentiin selkeästi näkymiin yli valtuustokauden. Kuntapäättäjät katsovat helposti vain tätä hetkeä. Vastaavanlaisia koulutuksia joko maakunnallisesti tai kuntakohtaisesti pitäisi järjestää myös kesken valtuustokauden. Ravistelua tarvitaan, että pysytään maanpinnalla, summasi Viljanen.
Heinolan valtuustoon uutena valittu Pirjo Riikonen kiitteli vuolaasti molempia puhujia.
- Hanna Hurmola-Hemmin tiukka ja asiantunteva perustietopaketti vahvistaa hyvin omaaa osaamista. On myös hyvä, että saamme käyttöömme esitetyn materiaalin, johon on mahdollisuus palata myöhemminkin. Myös Eero Laesterän esitys vakuutti. Oli paljon tiukkaa asiaa ja Päijät-Hämeen kuntien tilannetta avattiin talouden näkökulmasta. Minua kiinnostaa myös sotelain vaikutus kunnan toimintaan, ja siihen haluaisin jatkossa enemmän tietoa päätöksenteon tueksi. Myös kunnan tehtävät tulevaisuudessa mietityttävät. Tilaisuuden toteutustapa, esitykset ja aineisto olivat hyviä ja yhteydet toimivat – onnistunut kokonaisuus, kiitti Riikonen.
Valtuutettuja perehdytetään joka keskiviikkoilta syyskuuun loppuun saakka. Tahti on tiukka, mutta valtuustokausi on jo käynnistynyt ja asiat etenevät vauhdilla. Uudet valtuutetut hyppäävät liikkuvaan vaunuun. Pirjo Riikonen innostaa kaikkia valtuutettuja osallistumaan, vaikka tilaisuudet onkin hoidettava etäyhteyksin.
- Päijät-Hämeen liiton koulutusaiheet ovat hyviä, palvelevat varmasti jokaista valtuutettua. Koulutuksen jälkeen vastuullisuus lisääntyi ja päällimmäinen tunne on innostunut, Toivon, että mahdollisimman moni valtuutettu osallistuu koulutuksiin. Kuntakentän muutoksissa valtuustojen merkitys on tulevalla kaudella keskeinen ja osaamista ja yhteistyötä tarvitaan.
Koulutusten aikataulu ja teemat
11.8. Kuntatalous
18.8. Kuntalaki
25.8. Sote, nykyinen rakenne
1.9. Viestintä
8.9. Hyvinvointialueuudistus
15.9. Omistajaohjaus
22.9. Elinvoima
29.9. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Valtuutetuille on lähetetty tilaisuuteen kutsu ja osallistumislinkki.
Lisätietoja
Jarkko Virolainen
kuntayhteistyöpäällikkö
puh. 044 077 3243
jarkko.virolainen(a)paijat-hame.f