Päijät-Hämeen liitto järjesti Euroopan alueiden ja kaupunkien viikon yhteydessä Brysselissä keskustelutilaisuuden, joka toi yhteen maatalouden ja ruokasektorin asiantuntijoita ja toimijoita. Tilaisuuden tarkoituksena oli viedä Päijät-Hämeen viestiä Euroopan komissioon ja vaikuttaa tulevaan elintarvikepolitiikkaan.
Vision for Agriculture and Food – For the Regions, With the Regions –tilaisuudessa käsiteltiin erityisesti alueiden toiveita Euroopan komission tulevaan Agriculture and Food -visioon. Ursula von der Leyenin poliittisissa suuntaviivoissa korostetaan elintarvikesektorin tärkeyttä Euroopan taloudelle ja globaalille ruokaturvalle. Keskustelijoiden mukaan uuden vision tulisi tavoitella pitkän aikavälin kilpailukykyä ja kestävyyttä maataloudessa sekä panostaa innovaatioihin ja investointeihin, jotka tukevat koko ruokaketjua pelloilta pöytään asti.
- Tilaisuus järjestettiin osana alueiden ja kaupunkien viikkoa ja olikin hienoa kuulla juuri alueiden omat tarinat. Keskustelu osoitti myös, että hyvät tarinat ovat myös hyviä jatkovaikuttamisen välineitä. Komission tulevien ehdotusten osalta viime kädessä EU:n tuleva pitkän aikavälin budjetti ja maatalouspolitiikka tulisi onnistua rakentamaan niin, että löytyy tasapaino riittävien kannustimien, investointien ja toisaalta toimivan sääntelyn välillä”, toteaa keskustelutilaisuutta moderoinut maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol.
Päijät-Hämeen viljaklusteri ja Food Campus Finland tarjoavat ratkaisuja visioon
Teerenpeli-yhtiöiden toimitusjohtaja Anssi Pyysing esitteli tilaisuudessa Päijät-Hämeen viljaklusterin toimintaa. Agriculture and Food -vision laatijoille hän korosti, kuinka tärkeää on tukea paikallisia yrityksiä, jotka edistävät kestävää kasvua ja innovaatioita maatalouden ja ruokasektorin parissa.
Päijät-Hämeen alue on noussut merkittäväksi toimijaksi elintarvike- ja kiertotaloussektoreilla. Lahden seudun viimeaikaiset ratkaisut ja investoinnit, erityisesti elintarviketeollisuuteen ja kiertotalouteen, ovat vahvistaneet alueen kilpailukykyä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun sekä monipuolisen elinkeinoelämän ja logistisen sijainnin ansiosta Päijät-Hämeestä on kehittymässä Suomen vastuullisen elintarviketeollisuuden keskittymä.
Päijät-Hämeen Viljaklusteri, alueen oppilaitokset sekä Lahden kaupunki ja elinkeinoyhtiö ovat muodostaneet uuden yhteistyöalustan, Food Campus Finlandin, joka pystyy tarjoamaan ratkaisuja myös Agriculture and Food -visioon. Food Campus Finland on konkreettinen toimenpidekokonaisuus, joka ja toteuttaa ruokaviennin kansallista kasvuohjelmaa. Food Campus Finlandin -alusta keskittyy erityisesti kasviperäisiä raaka-aineita hyödyntävään elintarviketuotantoon sekä uusiin, tulevaisuuden ruoan ja juoman tuotannon ratkaisuihin.

Lisätietoja
Niina Pautola-Mol, maakuntajohtaja, puh. 044 077 3010, niina.pautola-mol(a)paijat-hame.fi
Antti Kalliomaa, edunvalvontajohtaja, puh. 040 547 7157, antti.kalliomaa(a)paijat-hame.fi