Valitse sivu

Päijät-Hämeen maakuntajuhlaa vietettiin perjantaina 2.12. Sibeliustalossa. Maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komu ja maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol jakoivat juhlassa vuoden 2022 Päijät-Häme-mitalit. Mitalin saajia valittaessa teemoiksi nousivat tänä vuonna turvallisuus ja varautuminen sekä esimerkillisyys ja edelläkävijyys.


Yrittäjät Anssi ja Marianne Pyysing

Marianne ja Anssi Pyysing vierekkäin ravintolassa . Heidän edessään oluthanoja. ja taustalla oluttynnyreitä.

Päijät-Häme-mitalin numero 58 saivat lahtelaiset yrittäjät Anssi ja Marianne Pyysing. He omistavat vuonna 1994 Lahteen perustetun perheyrityksen Teerenpeli Oy:n . Perusteluissa todetaan, että he ovat toimineet esikuvana monelle yrittäjälle. Heidän työnsä yrityksensä eteen on esimerkki päijäthämäläisestä sisusta, ahkeruudesta ja yrittäjämäisestä asenteesta. Heidän yrityksensä kasvu on malli innovatiivisesta, kestävästä ja kehittyvästä yrittäjäpolusta. Aina polku ei ole ollut helppo, mutta siitä huolimatta he ovat määrätietoisesti kehittäneet toimintaa välillä hyvinkin vaikeasta toimintaympäristöstä ja sen muutoksista huolimatta.

Pyysingit ovat esimerkillisesti vieneet yritystään ja brändiään eteenpäin ja ovat tehneet ainutlaatuisen, kansainvälisen mittakaavan työn päijäthämäläisen ja suomalaisen ravintola-, panimo- ja tislaamotoiminnan rakentajina sekä päijäthämäläisen elintarvikealan ja viljaklusterin merkittävinä kehittäjinä.

Yritys on tehnyt isot investoinnit Lahteen ja sillä on alallaan merkittävä työllistämisvaikutus. Maailman parhaan viskinvalmistajan palkinnolla kruunattu uraauurtava ja samalla perinteistä ammentava työ on poikkeuksellisella tavalla edistänyt maakunnan positiivista näkyvyyttä ja elinkeinotoiminnan monipuolisuutta.

Paikallisuus, kasvu, toiminnan ja palvelun laatu nousevat vahvasti esiin tässä menestystarinassa.



Päijät-Hämeen maakuntakomppania

Päijät-Hämeen maakuntakomppanialle myönnettiin mitali numero 59. Maakuntakomppania on osa maakuntajoukkojen kokonaisuutta ja yksi Päijät-Hämeen paikallispataljoonan yksiköistä. Sen vahvuus on lähes 250 sotilasta.

Maakuntakomppaniaa käytetään kohteiden suojaamiseen, aluepartiointiin ja muiden viranomaisten tukemiseen. Tällä tiedolla ja toiminnalla vahvistetaan päijäthämäläisten sisäisen turvallisuuden tunnetta.

Päijät-Hämeen maakuntajoukkoja on rakennettu pitkäjänteisesti lähes 15 vuotta. Maakuntakomppania on kehittänyt vahvasti Päijät-Hämeen paikallispuolustusta ja vapaaehtoista reserviläistoimintaa, mikä on edistänyt alueen kokonaisturvallisuutta. Komppania on saanut erityistä arvostusta myös maakunnan ulkopuolella ja toiminut esimerkkinä maamme muille maakuntakomppanioille.

Suurin osa maakuntakomppanian taistelijoista on mukana toiminnassa sopimusperusteisesti, ja he ovat sitoutuneet toimintaan myös omaehtoisissa harjoituksissa.

Maakuntakomppania on hieno osoitus siitä, että Päijät-Hämeessä on ihmisiä, jotka ovat valmiita panostamaan alueensa turvallisuuden ja varautumisen edistämiseen omasta tahdostaan ja omilla resursseillaan. Maakuntakomppania on esimerkki arvokkaasta voimavarasta Päijät-Hämeessä.

  • Maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komu kertoo valinnasta, että ”molempien mitalien myöntämisen taustalla on erittäin pitkäjänteinen työ, jossa näkyy todellinen sitoutuminen.
  • Anssi ja Marianne Pyysing ovat luoneet kaikkien suomalaisten oluen ystävien tunnistaman brändin ja saaneet viskillään maailmalla ansaittua arvostusta. Päijät-Hämeen maakunta-komppaniassa toimii vapaaehtoisia, jotka ovat vuosia epäitsekkäästi antaneet aikansa ja osaamisensa yhteiskunnan suojelemiseksi. Näinä vaikeina aikoina, kun Euroopassa käydään sotaa, maakuntakomppania tuo meille Päijät-Hämeeseen tärkeää turvallisuuden tunnetta”, muistuttaa Komu.

Mitalit jaetaan vuosittain maakuntajuhlassa

Mitaleita on jaettu vuosittain vuodesta 1997 lähtien. Ensimmäisten vuosien aikana valinta tehtiin maakuntahallituksen työryhmän esityksestä, mutta viime vuosina ehdotuksia on voinut jättää kuka vaan maakunnasta.

Tänä vuonna ehdotuksia mitalin saajiksi sai jättää syyskuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen mitalitoimikunta valmisteli ehdotuksensa esitysten pohjalta maakuntahallitukselle. Päijät-Hämeen maakuntahallitus myöntää vuosittain kaksi Päijät-Häme-mitalia tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta maakunnan hyväksi. Mitalin voi saada päijäthämäläinen henkilö tai yhteisö.

Aiemmat mitalin saajat

Aikaisemmat mitalinsaajat löytyvät Päijät-Hämeen liiton verkkosivulta
https://paijat-hame.fi/paijat-hameen-liitto/paijat-hame-mitali/

Lisätietoja

Pekka Komu, maakuntahallituksen ja valmistelutoimikunnan pj.
040 7413 299, pekka.komu(a)lh.lahti.fi

Sari Mertsalmi, valmistelutoimikunnan sihteeri
+358 44 371 9470, sari.mertsalmi(a)paijat-hame.fi