Päijät-Hämeen liiton tilaama selvitys Päijät-Hämeen aurinkovoimapotentiaalista on valmistunut. Selvityksessä tehtiin paikkatietotarkastelu teolliselle aurinkovoimalle parhaiten soveltuvista alueista. Selvityksen toinen osa oli laatia yhteistarkastelu tuulivoiman ja aurinkovoiman kokonaispotentiaalista Päijät-Hämeen alueella.
Selvityksen laatimisesta vastasi konsulttina Ramboll.
- Tuuli- ja aurinkovoima ovat keskeisessä roolissa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Ramboll on viime vuosina työskennellyt tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden ympäristövaikutusten ja kaavoituksen parissa ympäri suomea kymmenissä erilaisissa hankkeissa ja ollut näin merkittävässä roolissa tukemassa Suomen siirtymää päästöttömiin energiantuotantomuotoihin. Rambollin Päijät-Hämeen paikallistoimisto sijaitsee Lahdessa ja on ollutkin erittäin mielekästä päästä edistämään tätä tärkeää ja ajankohtaista teemaa myös oman kotiseudun osalta, tiivistää hankkeen projektipäällikkö Henna Leppänen Rambollilta.
Tarkastelun lopputuloksena syntynyt kartta tarjoaa perustellun näkemyksen aurinkovoimalle parhaiten soveltuvien alueiden kokonaispinta-alasta ja sijoittumisesta Päijät-Hämeessä.
Lisätiedot
