Lahden alueelliset kasvihuonepäästöt ovat vähentyneet suurista kaupungeista toiseksi eniten.
Päijät-Hämeen kuntien kasvihuonepäästöt ovat edelleen laskussa. Tieto selviää Suomen ympäristökeskuksen kunnille ja maakunnille vuosittain toteuttamasta päästölaskennasta. Tuoreimmat julkaistut tiedot koskevat vuoden 2022 käyttöperusteisia päästöjä.
”Lahden kaupungin päästöt olivat myös laskeneet edellisvuodesta, ja päästövähennyksissä Lahti on isoista kaupungeista hyvänä kakkosena Turun jälkeen”, iloitsee ympäristökoordinaattori Aino Kulonen Lahden kaupungilta. Suomen ympäristökeskuksen päästölaskenta poikkeaa hieman kaupungin hiilineutraaliustavoitteeseen sidotusta laskennasta, mutta auttaa hahmottamaan päästöjä muihin kuntiin nähden. Asukaskohtaisten päästöjen vertailussa päästöt olivat Lahtea pienemmät isoista kaupungeista vain Turussa ja Espoossa.
Vuoden 2022 tuloksissa näkyivät Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan vaikutukset. Ukrainan sodan vaikutuksesta maakaasun ja puupolttoaineiden käyttöä korvattiin fossiilisilla polttoaineilla. Tämä oli nähtävissä erityisesti energiasektorilla ja teollisuudessa.
Tieliikenteen päästöt kasvoivat Päijät-Hämeessa edellisvuoteen verrattuna 2,7 prosenttia. Päästöjen kasvuun vaikutti liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteen laskeminen. Päästöt jäivät kuitenkin alle vuoden 2020 tason.
Rakennusten muun erillislämmityksen eli öljyn, kaasun ja puun käytön päästöt jatkoivat laskuaan. Erityisesti öljylämmityksen päästöt pienenivät.
”Koko Päijät-Hämeessä päästöt ovat vähentyneet 46 prosenttia vuoden 2030 hiilineutraaliustavoitteen vertailuvuodesta 2007. Päästövähennykset ovat olleet merkittäviä erityisesti sähkön- ja lämmöntuotannossa. Jatkossa on tärkeää saada myös liikenteen ja esimerkiksi työkoneiden päästöjä vähennettyä”, kertoo projektipäällikkö Maarit Virtanen Päijät-Hämeen liitosta.
Maakunnan ilmastotyötä vauhdittaa ilmastosuunnitelmien laadinta seitsemään kuntaan. Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Padasjoen ja Sysmän ilmastosuunnitelmat kootaan tämän vuoden aikana ympäristöministeriön tuella. Kaikkien Päijät-Hämeen kuntien edustajat puolestaan tapaavat 23.5. Lahdessa Päijät-Hämeen ilmastokokouksessa. Erityisesti kuntapäättäjille suunnatussa tilaisuudessa kuullaan tärkeimmistä ilmastotoimista sekä suunnitelmista jatkoon.
Päästölaskennan aineistot ovat avoimesti kaikkien käytettävissä:
https://paastot.hiilineutraalisuomi.fi/
Lisätietoja:
Aino Kulonen, ympäristökoordinaattori, Lahden kaupunki, p. 044 482 6178, aino.kulonen(a)lahti.fi
Maarit Virtanen, projektipäällikkö, Päijät-Hämeen liitto, p. 044 077 3272, maarit.virtanen(a)paijat-hame.fi