Oppeja uuden maakuntaohjelman valmisteluun
Syksyn 2024 aikana tehtiin neljän maakunnan Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen yhteinen arviointi voimassa olevista maakuntaohjelmista.
- Prosessin parasta antia olikin kollegojen vertaistuki ja avoimet keskustelut maankuntien ohjelmien onnistumisista ja kehittämisen paikoista, toteaa aluekehityspäällikkö Riika Kivelä. Päijät-Hämeen maakuntaohjelma sai vertaisarvioinnissa kiitosta tasapainoisesta kokonaisuudestaan ja selkeästi jäsennellyistä tavoitteistaan. Ohjelman arvioitiin onnistuneen hyvin myös vihreän siirtymän ja kestävyyden edistämisessä erityisesti vihreän siirtymän ohjelman toimien kautta.
Päijät-Hämeen maakuntaohjelman tiukka fokus ja selkeät valinnat ovat luoneet vahvan yhteisen tahtotilan maakunnalle, mikä on merkittävä saavutus yhteistyön kannalta. Ohjelman toimenpiteet on kuvattu selkeästi, ja edellisen ohjelman vaikuttavuuden arviointitaulukko tarjoaa mielekkään keinon analysoida asetettuja tavoitteita ja niiden toteutumista. Ohjelman toteutumista seurataan selkeillä mittareilla, mikä varmistaa tavoitteiden saavuttamisen.
Maakuntaohjelman ja älykkään erikoitumisen strategian (ÄES) välisen yhteyden vahvistaminen on myös tärkeä kehityskohde, pohtii arvioinnin perusteella erityisasiantuntija Elina Aakko. Ennakointitiedon jäsennelty ja systemaattinen hyödyntäminen parantaisi ohjelman tulevaisuussuuntautuneisuutta ja vaikuttavuutta. Samalla toivotaan konkreettisten vaikutusten kuvausta, jotta ohjelman tulokset ja vaikutukset ovat helpommin ja laajemmin ymmärrettävissä.
Vaikka kansainväliset yhteydet ja maakuntien välinen yhteistyö ovatkin jo hyvällä mallilla, niiden vahvistamista suositellaan edelleen. Ne voisi myös tuoda ohjelmassa selkeämmin esiin.
Päijät-Hämeen uuden maakuntaohjelman valmisteluun saatiin vertaisarvioinnin avulla useita kehityskohteita ja suosituksia ohjelman parantamiseksi. Erityistä huomiota kiinnitetään käytännönläheisyyteen, sillä ohjelmaa pidettiin paikoin liian ylätasoisena. Lisäksi ohjelmassa toivotaan huomioitavan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja sosiaalinen ulottuvuus. Tämä onkin jo huomioitu uuden strategian ja maakuntaohjelman laadinnan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa, kertoo kehittämisjohtaja Juha Hertsi.
Keskeiset kehityskohteet
Uuden maakuntaohjelman valmistelussa tulee huomioida seuraavat kehityskohteet ja suositukset:
- Maakuntaohjelmaa pidettiin paikoin liian ylätasoisena, ja siihen toivottiin lisää käytännönläheisyyttä. Tarinallistamisen avulla ohjelmaa voitaisiin tuoda lähemmäs lukijaa.
- Yhteys strategian ja ohjelman välillä koettiin puutteelliseksi, mikä tekee kokonaisuudesta hajanaisen.
- Ohjelmaan toivottiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kytkemistä ja sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamista.
- Yhteys maakuntaohjelman ja ÄES:n välillä koettiin jäävän ohuelle tasolle. Strategioiden välistä synergiaa voitaisiin vahvistaa selkeyttämällä, miten ne linkittyvät toisiinsa.
- Ohjelman konkreettisten tulosten ja vaikutusten kuvausta tulisi selkeyttää.
- Päijät-Hämeen asemoinnin kuvaus suhteessa muuhun Suomeen ja lähialueisiin jää puutteelliseksi, eikä verkostoja tuoda riittävästi esiin. Maakunnan saavutettavuutta, logistista sijoittumista ja kansallisia ja kansainvälisiä yhteyksiä tulisi käsitellä tarkemmin. Ohjelmaan voitaisiin lisätä konkreettinen kansainvälistymisen tavoite ja kuvata teemallista yhteistyötä muiden maakuntien kanssa.
Suositukset
- On tärkeää varmistaa, että riittävät resurssit ovat käytettävissä ohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi ja että toimenpiteistä vastaa selkeästi määritellyt tahot. Yhteistyön merkitys korostuu.
- Osallistamisprosessien dokumentointia tulee parantaa ja tuoda selkeämmin esiin, ketkä ovat olleet mukana ja miten. Osallistaminen vahvistaa yhteistä tahtotilaa ja sitoutumista.
- Seurantaa tulee kehittää ottamalla laajemmin huomioon eri toimijoiden panokset ja näkemykset, jotta ohjelman vaikuttavuutta voidaan paremmin arvioida. Myös kestävän kehityksen tavoitteiden mukaan ottaminen seurantaan.
- Ohjelman tulee olla käytännönläheinen ja helposti omaksuttava, jotta se voi toimia tehokkaana työkaluna alueen kestävässä kehittämisessä. Konkretia vie eteenpäin.
Näiden suositusten ja kehityskohteiden avulla varmistetaan, että Päijät-Hämeen maakuntaohjelma tukee jatkossakin alueen kestävää kasvua ja hyvinvointia. Vertaisarvioinnista saatu arvokas palaute auttaa maakuntastrategian ja -ohjelman valmistelua sekä toimeenpanoa vastamaan entistä paremmin tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Lisätiedot
Riika Kivelä
aluekehityspäällikkö
puh. 044 371 9454
riika.kivela@paijat-hame.fi