Päijät-Hämeen matkailu- ja tapahtuma-ala ryhtyy yhdessä laatimaan uutta maakunnallista strategiaa vuosille 2025–2030. Nykyinen strategia ulottuu vuoteen 2025 asti. Päijät-Hämeen matkailun kokonaishyöty vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja se työllisti 4500 henkeä. Alueelle on saatu merkittävää kasvua mm. kansallisten ja kansainvälisten tapahtumien sekä kotimaisten vapaa-ajan matkailijoiden myötä. Nyt tavoitteena on vahvistaa entisestään Päijät-Hämeen vetovoimaa osana Järvi-Suomea.
Matkailijamäärien ja kotimaan matkailun tasainen kehitys ovat alueen vahvuuksia, mutta majoituskapasiteetin hidas kehitys ja keskihinnan haasteet rajoittavat kasvumahdollisuuksia. Uuden strategiatyön tavoitteena on vahvistaa alueen asemaa Pohjoismaiden saavutettavimpana järvialueena ja lisätä sen vetovoimaa, houkutellen matkailijoita ja tapahtumia sekä kotimaasta että ulkomailta.
- Aiemman strategian ansiosta olemme saavuttaneet vahvan aseman liikunta- ja urheilumatkailussa sekä vakiinnuttaneet paikkamme yhtenä Suomen kiinnostavimmista kansainvälisten urheilutapahtumien kohteista. Nyt käynnistyvän strategiatyön tavoitteena on urheilutapahtuma- ja hyvinvointimatkailun rinnalla vahvistaa Päijät-Hämeen kilpailuetua hyödyntämällä ainutlaatuista järviluontoamme ja Salpausselkää luontomatkailukohteena. Kotimaisten ja kansainvälisten vapaa-ajan matkailijoiden lisäksi haemme kasvua myös muista segmenteistä kuten kongressi- ja kokousmatkailusta, mikä tukee rooliamme uutena yliopistokaupunkina. Matkailun kehittämisellä on maakunnallisesti myönteisiä vaikutuksia, sillä se edistää samalla asukkaiden hyvinvointia ja vahvistaa koko maakunnan elinvoimaa, toteaa Lahden seutu – Lahti Region Oy:n (Visit Lahti) hallituksen puheenjohtaja Peter Gabrielsson.
- Päijät-Hämeen liitto on aktiivisesti mukana Päijät-Hämeen matkailu- ja tapahtumastrategiatyössä 2030. Se huomioidaan myös osana käynnissä olevaa pidemmän ajan maakuntastrategiatyötä 2050 ja lyhyemmän ajan maakuntaohjelmatyötä vuosille 2026–2029, kertoo kehittämisjohtaja Juha Hertsi.
Yrittäjiä ja toimijoita osallistavalla prosessilla rakennetaan yhteistä suuntaa
Strategiatyö pohjautuu vahvasti osallistavuuteen ja tiedolla johdettuun analyysiin. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan yhteistä ymmärrystä Päijät-Hämeen matkailun ja tapahtumien nykytilasta sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista dataan ja analytiikkaan pohjautuen. Analyysien pohjalta luodaan kattava kokonaiskuva alueen vahvuuksista, kehityskohteista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Strategiatyössä asiantuntijakumppanina toimiva Miikka Raulo matkailun asiantuntijatalo FlowHousesta toteaakin, että nykyinen menestys kotimaassa ja innostunut toimijaverkosto antaa vahvan pohjan rakentaa kilpailuetua myös tulevaisuudessa. ”Lahden seutu on todella arvokas ja mielenkiintoinen matkailun kasvukohde. Haluamme kaikki toimijat mukaan yhteisen pöydän ääreen ja varmistaa, että strategia pohjautuu aidosti alueen tarpeisiin ja tavoitteisiin. Kevään aikana toteutettavan työn aikana ymmärryksestä ja näkemyksistä muovautuu johtopäätöksiä ja valintoja Päijät-Hämeen kestävän kasvun pohjaksi”, Raulo lupaa.
Kohti konkreettisia tuloksia
Työtä ohjaa laaja-alainen strategiaryhmä, joka edustaa matkailuyrittäjiä, rahoittajia sekä muita matkailusidonnaisia toimijoita. Strategiatyössä kuullaan myös asukkaiden mielipiteitä matkailun merkityksestä. Mahdollisimman laajan yrityskentän sitouttamiseksi matkailustrategiaa työstetään lisäksi Visit Lahden kevään kuntakierroksella. Ensimmäinen yhteenveto esitellään maakunnan toimijoille Lahdessa järjestettävässä maakunnallisessa matkailufoorumissa 12.5.2025.
Kokonaisuus valmistuu juhannukseen 2025 mennessä, jolloin strategia esitellään laajasti sidosryhmille. Strategiatyön lopputuloksena syntyy konkreettinen työkalu, joka ohjaa alueen kehitystä tulevina vuosina. Strategia sisältää toimenpiteet, vastuut ja aikataulut, joilla varmistetaan strategian toteutuminen. Lisäksi strategiaan integroidaan mittaristo, joka mahdollistaa tavoitteiden seurannan ja tiedolla johtamisen.
Lisätietoja strategiatyöstä antaa:
Raija Forsman, toimitusjohtaja, Visit Lahti | Lahden seutu – Lahti Region Oy, raija.forsman@lahtiregion.fi, 040 516 2803
Miikka Raulo, matkailustrategi, FlowHouse Oy, miikka.raulo@flowhouse.fi , 040 7310022
