Tutkimukset vuoden 2023 kunta- ja aluekohtaisista matkailutuloista sekä matkailun työllisyysvaikutuksista ovat valmistuneet. Useasta tutkimuksesta koostuva kokonaisuus on nyt entistä kattavampi ja ensimmäistä kertaa mukana on myös Päijät-Häme. Päijät-Hämeen matkailun kokonaisvaikutukset olivat noin 320 miljoonaa euroa. Alan kokonaistyöllisyysvaikutukset olivat lähes 1300 henkilötyövuotta eli matkailu työllistää Päijät-Hämeessä noin 4500 henkilöä.
Toimialan kansainvälisistä haasteista huolimatta kokonaisuudessaan matkailun valtakunnalliset vaikutukset olivat kasvussa vuonna 2023. Matkailun palautuminen on nähtävissä myös Päijät-Hämeessä, jossa välitön matkailutulo on tutkimuksen mukaan 230 miljoonaa euroa.
Välittömien tulojen osalta suurimman potin tuotti polttoaineen ja vähittäiskaupan myynti, joka oli noin 102 miljoonaa euroa ja 45 %:a kokonaisuudesta. Majoitus- ja ravitsemistoiminta keräsi 81 miljoonaa euroa kokonaisuudessaan.
Matkailun taloudellisen kokonaishyödyn lisäksi on tunnistettu laajaa vaikutusta alueen kansallisessa ja kansainvälisessä näkyvyydessä, vetovoiman ja Visit Lahden aluebrändin tunnettuuden sekä seudun yhteisöllisyyden vahvistumisena.
”Matkailun yleisvaikutukset ovat moninaiset. Matkailu tuo elinvoimaa maakuntiin, luo mahdollisuuksia alueen infran kehittämiselle sekä edistää laadukasta kotimaista palvelutarjontaa. Matkailun vahvistaminen hyödyttää laajasti myös paikallisväestöä ja tarjoaa heille aktiivista tekemistä”, toteaa Visit Lahden hallituksen puheenjohtaja ja Vierumäki Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Peter Gabrielsson.
Päijät-Hämeen liitto tukee matkailun kehittämistä
Päijät-Hämeessä on aktiivista hanketoimintaan kestävän matkailun kehittämiseksi ja alan kasvun vahvistamiseksi. Matkailualan toimijat osaavat hakea monipuolisesti hankerahoitusta. Keskeistä on ollut myös vastuullisuuden ja kestävyyden huomioiminen matkailussa yrityksissä, tapahtumissa ja kuluttajien valinnoissa
- Hankkeiden tavoitteet vaihtelevat urheilu- vesistö-, ruoka- ja kokousmatkailusta vastuullisen matkailun ja digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Kaikissa tavoitteena on lisätä alueen uudistumista, vetovoimaa ja tunnettuutta matkailukohteena. Esimerkiksi kesällä 2024 päättynyt hanke SMART – Päijät-Häme älykkääksi kestävän matkailualueeksi vei yritysten ja alueen toimintaan vahvasti eteenpäin digi-, vastuullisuus- ja muotoilun teemoissa, toteaa Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Juha Hertsi.
Matkailu työllistää Päijät-Hämeessä
Taloudellisen kokonaishyödyn lisäksi tutkimuksen toteuttanut matkailututkimukseen erikoistunut yritys Visitory Oy laski matkailun työllisyysvaikutuksia. Valtakunnallisesti matkailualoilla työskenteli 5,1 %:a koko maan työvoimasta. Päijät-Hämeen vastaava luku on 5,3 prosenttia eli Päijät-Häme ylittää valtakunnan keskiarvon. (ks. liite)
Päijät-Hämeeseen matkailusektori tuotti noin 1300 henkilötyövuotta vuonna 2023, mikä on noin 2,15 prosentin osuus kaikkien alojen henkilötyövuosista. Luku on samaa suuruusluokkaa kuin Päijät-Hämeessä merkittävä elintarvikkeiden valmistus- sekä huonekaluteollisuus. Päijät-Hämeen, kuten koko maan, matkailulle on tyypillistä mikro- ja pienyrittäjyys.
”Matkailu on tärkeä työllistäjä ja sillä on suuri merkitys välillisesti myös muille toimialoille. Vähittäiskauppa, mutta myös rakennusala voittavat matkailun kasvun mukana”, toteaa Visit Lahden hallituksen varapuheenjohtaja ja Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.
Matkailu on yksi maabrändin parhaimmista markkinointikeinoista. Päijät-Hämeen tapahtumamatkailu on kiistatta nostanut alueen vetovoimaa. Tapahtumat eivät kuitenkaan yksin riitä.
”Matkailu tarvitsee myös investointeja ympärivuotisen matkailun lisäämiseksi alueellemme. Investointien lisäksi tarvitsemme aktiivista markkinointia ja viennin edistämistä, yhteistyötä ja entistä tiiviimpää toimijoiden verkostoa, jotta voimme erilaisin palveluin houkutella matkailijoita alueellemme”, jatkaa Vormisto.
Matkailun maakunnallisen alueorganisaation merkitys viennin edistäjänä korostuu entisestään, kun kansallisen Visit Finlandin rahoitusta tullaan leikkaamaan hallitusohjelman mukaisesti lähes puolella. Matkailun edistäminen vaatii entistä enemmän yhteistyötä, uusia vetovoimaisia matkailuteemoja kansallisella ja maakuntatasolla sekä vahvempaa edunvalvontaa toimialan kasvun edistämiseksi.
Lisätietoja:
Hallituksen varapuheenjohtaja, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto, puh. 050 358 8336
Hallituksen puheenjohtaja, Vierumäki-yhtiöt toimitusjohtaja Peter Gabrielsson puh. 040 821 3091
Lahden seutu – Lahti Region Oy (Visit Lahti), toimitusjohtaja Raija Forsman, puh. 040 516 2803
Päijät-Hämeen liitto, kehittämisjohtaja Juha Hertsi, puh. 044 371 9442, juha.hertsi(a)paijat-hame.fi