Valitse sivu

Aleksi Matilainen ja Juha Lahtinen palkittiin turvallisuustyöstään Orimattilassa. Lahtisen mukaan palkinto kuuluu koko Orimattilan pelastusasemalle sekä Jokivarren koulun opettajille. Työtä on tehty yhdessä. Kuva: Salla Virta/Phpela

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palomestari Juha Lahtinen ja ruiskumestari Aleksi Matilainen palkittiin 17. marraskuuta 2020 Opetusalan turvallisuuden tunnustuspalkinnolla. Juha Lahtinen ja Aleksi Matilainen ovat merkittävällä henkilökohtaisella panoksellaan edistäneet Orimattilan Jokivarren koulun turvallisuuskulttuuria, -kasvatusta ja -käytäntöjä.

Yhteistyöllä syntynyt koulutusmalli ja toimintakulttuuri ovat osoittaneet toimivuutensa, kerrotaan palkintoperusteissa. Orimattilan Jokivarren koulu on menestynyt useana vuonna valtakunnallisessa NouHätä-kilpailussa.

Palkinnot luovutettiin tiistaina 17.11. valtakunnallisessa Opetusalan turvallisuusfoorumissa, johon kokoontuu verkon välityksellä yli 100 opetusalan turvallisuudesta kiinnostunutta.

Vuodesta 2005 jaetun opetusalan turvallisuustoiminnan edistämiseksi perustetun palkinnon taustalla ovat Opetushallitus, aluehallintovirastot, Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Suomen Rehtorit ry, Kuntaliitto, Pelastusopisto, Helsingin pelastuskoulu, Suomen Palopäällystöliitto ja SPEK-ryhmä.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on kuntayhtymäliikelaitos, joka kuuluu hallinnollisesti Päijät-Hämeen liiton organisaatioon.

Lisätietoa

Päijät-Hämeen pelastuslaitos: https://www.phpela.fi/

Lisätietoa palkinnosta: https://www.sppl.fi/koulutukset/turvallisuusfoorumit/opetusala