Valtiovarainministeri Riikka Purra ilmoitti tänään viestipalvelu X:ssä, että hallitus on päättänyt luopua kehysriihessä huhtikuussa 2024 sovitusta makeisten ja suklaan alv-korotuksen edistämisestä. Veromuutos sai lausuntokierroksella huomattavan paljon kritiikkiä ja sen juridiset mahdollisuudet toimia etenkin EU-oikeudellisesti olivat hyvin epävarmat.
Päijät-Hämeen edunvalvojat iloitsevat hallituksen päätöksestä. Pitkäjänteinen työ ja yhteen hiileen puhaltaminen näyttäisi nyt tuottavan tulosta.
Fazerin investointi Lahdessa etenee
Konsernijohtaja Christoph Vitzthum toteaa aamulla julkaistussa Fazerin tiedotteessa: ”Hallituksen tekemän ratkaisun myötä Fazerin uuden suklaatehtaan investointiprosessi Lahteen nytkähtää eteenpäin, ja pyrimme tekemään päätöksen mahdollisimman pian.”
Fazerin Lahteen suunnittelema suklaatehdas on yksi suurimmista yksityisen sektorin investointihankkeista Suomessa ja sen työllisyysvaikutukset ovat alueellisesti merkittävät.
- Olemme todella kiitollisia ja iloisia! Hallitus teki viisaan päätöksen, joka varmasti maksaa itsensä takaisin niin investointien, työllisyyden kuin verotulojen kasvunkin muodossa. Maakunnan elinvoiman kannalta on todella myönteistä, että Fazerin investointiprosessi Lahteen vihdoin etenee. Tämä on myös upea esimerkki maakunnan yhteisen edunvalvonnan voimasta, iloitsee maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol.
Lisätiedot
Uutiset tästä aiheesta:
7.2.2025 Mielipidekirjoitus: Veronkorotus ei ole suomalainen menestysresepti
16.1.2025 Päijät-Hämeen kehittäminen varttuu keltaisissa valoissa
13.1.2025 Maakuntahallituksen kokous