


Petra Reimi aloitti liikenteen erityisasiantuntijana
Päijät-Hämeen liiton liikenteen erityisasiantuntijaksi valittu Petra Reimi aloitti työssään marraskuun alussa. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Helsingin seudun liikenteellä liikennetutkijana sekä konsultilla liikennesuunnittelijana monipuolisten liikenteen...
Kuntapäättäjä liikenneturvallisuuden edistäjänä
Päijät-Hämeen kuntien päättäjille järjestettiin tilaisuus liikenneturvallisuudesta. Illan aikana tarkasteltiin liikenneturvallisuutta valtakunnalliselta tasolta aina paikallisiin kysymyksiin saakka. Tavoitteena oli esitellä päättäjien keinoja vaikuttaa...
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma oikeilla jäljillä, kritiikkiä idän suunnan ratayhteyteen
Maakuntahallitus käsitteli kokouksessaan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnosta ja antoi siitä lausuntonsa. Suunnitelmalla tavoitellaan pitkäjänteistä, yli hallituskausien jatkuvaa ja ennakoitavaa toimintaa liikennejärjestelmän kehittämiseksi. Se...
Liikkumisen ohjauksen toiminta käyntiin Päijät-Hämeessä
Kuva: Liikenneturvan kuvapankki Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt liikkumisen ohjauksen tukea Päijät-Hämeen liitolle liikkumisen ohjauksen toiminnan käynnistämiseen Päijät-Hämeessä. Tukea myönnettiin kaikkiaan 26 hankkeelle eri puolille Suomea,...
Päijät-Häme valvoo etujaan myös kansainvälisesti – CPMR:n Itämerikomission uutiskirje
Päijät-Häme on mukana Conference of Peripheral and Maritime Regions (CPMR) -järjestössä ja sen alaisessa Itämerikomissiossa, BSC:ssä, ajaen maakunnan etua myös kansainvälisesti mm. liikenne- ja koheesiopolitiikassa sekä hankkeiden kautta. Paitsi että Itämerikomission...Etelä-Suomen maakuntien yhteinen liikennestrategia valmistui
Päijät-Hämeen, Uudenmaan, Kymenlaakson ja Varsinais-Suomen liittojen yhteisessä liikennestrategiassa esitellään maakuntien tavoitteet valmistelussa olevaan valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan eli Liikenne 12 -suunnitelmaan. Strategiassa on kuvattu...