Haemme aluekehityksen erityisasiantuntijaa
Päijät-Hämeen liitto palkkaa aluekehitystiimiin asiantuntijan, jonka päätehtävä on osallistua aluekehittämisen tehtäviin. Näitä ovat rakennerahastotoiminnan tukeminen, älykkääseen erikoistumiseen liittyvä kehittäminen ja koordinointi sekä muut maakunnan liiton lakisääteiset aluekehitystehtävät.
Päijäthämäläisen elinkeino- ja kuntamaiseman tuntemus on eduksi, ehkä tunnet vetoa myös hallinnon kiemuroihin. Toivomme vähintään muutaman vuoden kokemusta aluekehittämisestä, ja katsomme eduksi aluetason työkokemuksen. Hanke- ja rakennerahastotoiminnan tuntemus on välttämätöntä, koska työhön kuuluu alueen EAKR-hankkeiden ohjausta ja seurantaa. Säpäkkä koordinaatiokyky ja selkeä asioiden ilmaisu katsotaan eduksi. Suomen lisäksi edistät tehokkaasti asioita englanniksi. Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto.
Työtehtävä on vakituinen, palkkaus KVTES:n mukainen (tehtäväkohtainen palkka 3 750–3 800 euroa/kk). Työ alkaa 18.1.2021 tai erikseen sovittavana ajankohtana. Tehtävässä noudatetaan toimistotyöaikaa. Koeaika on 4 kuukautta. Tehtävää voidaan muokata jonkin verran hakijan osaamisen mukaan.
Päijät-Hämeen liitto on savuton työpaikka.
Hakuohjeet:
Hakemus tulee tehdä sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 8.12.2020 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja:
Riitta Nieminen, kehittämisjohtaja puh. 040 508 6526