Valitse sivu

Päijät-Hämeen liitto työstää syksyn 2022 aikana maakunnan ensimmäistä kulttuuriohjelmaa, joka luotaa kulttuurin tulevaisuutta vuoteen 2030 asti. 

Kulttuuri on maakunnalle pitovoima- ja vetovoimatekijä. Se voi olla myös lumo- tai valovoimaa. Päijät-Hämeen maakunnalla ei ole aiemmin ollut yhteistä kulttuuriohjelmaa tai -strategiaa ja nyt työstettävällä ohjelmalla halutaan varmistaa elinvoimainen kulttuuriala maakunnassa sekä löytää teitä tuoda kulttuuria ja taiteita päijäthämäläisten arkeen entistä vahvemmin. 

Nyt on kuntalaisten aika vaikuttaa: Vastaamalla kulttuurin nykytilaa ja tulevaisuutta koskevaan kyselyyn olet mukana ohjelman teossa. Kyselyn lisäksi hankkeessa on kohdattu kuntalaisia erilaisissa tapahtumissa maakunnan alueella. Kyselyyn vastaaminen vie 5-10 minuuttia ja jokainen mielipide on tärkeä; kyselyä ei ole suunnattu vain kulttuurin suurkuluttajille, vaan kaikille alueen asukkaille: Olitpa sitten vakituinen tai vapaa-ajan asukas Päijät-Hämeessä. 

Päijät-Hämeen kulttuurin suunta 2030 -hankkeessa etsitään sen nimen mukaisesti maakunnan kulttuuritoimijoille ja kulttuuritoiminnalle yhteistä suuntaa. Hankkeen tulokseksi kirjoitetaan kulttuuriohjelma, jossa määritellään Päijät-Hämeen kulttuurin kehittämisen kärjet ja niille toimenpide-ehdotukset. Ohjelma laaditaan yhdessä alueen kuntien, asukkaiden, oppilaitosten, kulttuuriyhdistysten, kulttuurin tekijöiden ja alueen muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Hanke on rahoitettu AKKE – alueiden kestävä kasvu ja elinvoiman tukeminen -hankkeena ja sen toteuttaa Päijät-Hämeen liitto. 

Kyselyyn pääset vastaamaan tämän linkin kautta >>
Kyselylomake on avoinna 10.11.2022 asti. 

Lisätiedot: 

Joonas Pokkinen 
projektikoordinaattori 
joonas.pokkinen@paijat-hame.fi 
044 077 3466