Yleistä aluekehityksestä
Päijät-Hämeen liitto on maakunnan kehitysviranomainen, joka vastaa Päijät-Hämeen kehittämisestä.
Maakunnan ohjelmaperusteinen kehittäminen tarkastelee tulevaisuutta ja lähivuosien kehitystoimia. Keskeinen ohjelmatyön asiakirja on maakuntaohjelma, jolla toteutetaan strategisia tavoitteita ja ohjataan toimenpiteitä. Toimenpiteillä parannetaan mm. vetovoimaa, pitovoimaa, kilpailukykyä, väestön hyvinvointia ja osaamista sekä ympäristön monimuotoisuutta.
Ohjelmatyön lisäksi Päijät-Hämeen liitto rahoittaa erilaisia aluetta kehittäviä hankkeita. Käytössä on sekä kansallista että EU-rahoitusta.
Päijät-Hämeen tilanne- ja kehityskuva 1/2024 (.PDF-tiedosto) >>
Mukana maakunnan kehittämistyössämme ovat mm.:
Kunnat
Hämeen ELY-keskus (EY-vastuualueet) ja Uudenmaan ELY-keskus (L-vastuu) ja ministeriöt
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
Elinkeinoelämä
Työmarkkina- ja muut järjestötoimijat
Helsinki EU Office ja EU:n toimijat
Ennakointi
Epävarmuus tulevasta on kasvanut. Maakunnallinen ennakointityö on konkreettinen keino arvioida epävarmaa tulevaisuutta ja varautua toimintaympäristön yllättäviin muutoksiin. Alueellinen ennakointi parantaa suunnitelma- ja ohjelmatyön osuvuutta, hanketyötä ja myös toimijoiden muutosvalmiutta ja strategista joustavuutta. Päijät-Hämeen liitto on mukana kansallisessa ennakointiverkostossa ja kehitämme alueellista verkostotoimintaa.
Lisätietoja
Juha Hertsi
kehittämisjohtaja
044 3719 442
juha.hertsi(a)paijat-hame.fi