Päijät-Hämeen liitto järjestää Vaikuttajakoulun lukuvuoden 2023–2024 aikana. Vaikuttajakoulu on päijäthämäläisille toisen asteen opiskelijoille suunnattu lukuvuoden kestävä koulutus, jossa pääsee verkostoitumaan, oppimaan, pätevöitymään ja rakentamaan ensimmäisiä askelia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Vaikuttajakoulussa tutustutaan poliittiseen päätöksentekoon, yhteiskunnallisiin ajankohtaisiin aihealueisiin sekä opitaan vuorovaikutteisten opetussisältöjen johdattelemana yhteiskunnan toiminnasta.
Vaikuttajakouluun pääsee 25 päijäthämäläistä nuorta. Mikäli Vaikuttajakouluun ilmoittautuu yli 25 osallistujaa, tehdään karsinta motivoituneisuuden perusteella. Lisäksi osallistujilta odotetaan sitoutumista koko lukuvuoden tapahtumiin. Tapaamisia järjestetään noin kerran kuukaudessa pääosin iltaisin ja iltapäivisin. Ensimmäinen tapaaminen on syyskuun lopussa ja viimeinen toukokuussa.
Vaikuttajakoulun teemoja
Vaikuttajakoulu koostuu kuukausittaisista tapaamisista, joissa mennään paikan päälle tutustumaan organisaatioiden ja julkisten instituutioiden toimintaan. Kurssin aikana tutustutaan vaikuttaviin päätöksiä tekeviin organisaatioihin, joita on muun muassa eduskunta ja kaupunginvaltuusto. Lisäksi tutustutaan poliittisiin päätöksentekijöihin ja kansanedustajien toimintaan. Yhtenä osa-alueena on kansainvälisyys, joka on merkittävä aihe globalisoituneessa maailmassa. Kansainvälisyyteen tutustutaan Euroopan unionin sekä ulkopolitiikan kautta.
Yhteiskunnassa on kuitenkin paljon muutakin vaikuttamista kuin vain viralliset vaikutuskanavat. Kurssilainen tutustuu journalismiin ja median rooliin vaikuttamisen kentällä. Tämän lisäksi tutustutaan viranhaltijoiden työhön ja julkista valtaa käyttäviin ammattilaisiin ja organisaatioihin. Elinkeinoelämä sekä tiede linkittyvät merkitsevällä tavalla siihen, miten yhteiskunta kehittyy. Elinkeinoelämään liittyvät monet muutkin organisaatiot kuin vain yksityiset yritykset. Eri sektoreiden väleillä koordinoi lukuisia organisaatioita, joiden toimintaan kurssilaiset tutustuvat erilaisten vuorovaikutteisten metodien avulla.
Tervetuloa mukaan!
Ilmoittautuminen avoinna 8.8.–8.9.2023.
https://forms.office.com/e/dCig0gmQjy
Usein kysyttyjä kysymyksiä
- Onko osallistuminen täysin ilmaista? Kyllä on, kauempana asuvat nuoret ovat lisäksi oikeutettuja matkakulukorvauksiin.
- Saako osallistumisesta todistuksen? Osallistumisesta saa todistuksen.
- Milloin on ensimmäinen tapaaminen ja tuleeko läksyä? Ensimmäinen tapaaminen on syyskuussa. Tapaamme noin kerran kuukaudessa. Läksyä ei tule.
- Sopiiko kurssi esimerkiksi abille? Kurssi sopii myös abiturienteille ja se voikin olla hyvänä tukena esimerkiksi ylioppilaskokeisiin valmistautuessa. Tapaamisia ei järjestetä penkkareiden, vanhojen tai kirjoitusten aikaan. Myös muita toiveita ei-toivotuista ajankohdista saa esittää ilmoittautumislomakkeessa.
Lisätietoja
Jayla Tammiharju
Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun koordinaattori
044 077 3438
jayla.tammiharju@paijat-hame.fi
Instagram: @phvaikuttajakoulu