Valitse sivu

Maakuntatunnukset

Maakuntavaakuna, Vellamo


Päijät-Hämeen maakuntavaakunassa on kuvattuna uhkea kalanpyrstöinen nainen, Vellamo. Vellamo on ainoa Suomen maakuntien naispuoleinen vaakunahahmo.

Vaakunan heraldiset tunnukset viittaavat kahteen päijäthämäläiseen luonnonelementtiin. Maakuntaa halkovaan Päijänteeseen eli veteen ja toisaalta poimuileviin pitkiin harjuihin. Vellamolla on oikeassa kädessään käki. Se viittaa seudun karjalaisväestöön ja sen entisen kotikunnaitten kaihoja kukkuvaan tunnuslintuun. Vaakunan on suunnitellut professori Tapani Aartomaa vuonna 1997.

Vellamo tunnuksen käyttöä valvoo Päijät-Hämeen liitto, joka myöntää maakuntatunnuksen käyttöoikeuksia.

Heraldinen selitys suomeksi: Sinisessä kentässä vedenneito ja oikeassa yläkulmassa käki; kaikki kultaa.

Heraldinen selitys englanniksi: Azure, a mermaid or, in dexter chief point a cuckoo of the second.

Selkokielellä voisi sanoa: On a blue shield a mermaid and in the right upper corner a cuckoo, both gold.

Tämä saattaa hämätä kuitenkin henkilöä, joka ei tunne heraldista oikeaa ja vasenta. Ongelman voisi kiertää sanomalla” …a mermaid with raised right hand and above it a cuckoo,…”

Vellamon viralliset värit ovat: sininen pohja PMS 293 ja Vellamo Process yellow. Vellamo vaakuna löytyy viestintäaineistot sivulta.

Maakuntalippu


Maakuntalipun käytöllä korostetaan kuuluvuutta Päijät-Hämeen maakuntaan. Kunnat, julkiset yhteisöt ja yritykset voivat käyttää lippua kaikissa niissä tilaisuuksissa, joissa halutaan korostaa ja kunnioittaa Päijät-Hämeeseen kuulumista. Päijät-Hämeen maakuntalippua suositellaan käytettäväksi yhdessä Suomen lipun kanssa, vaikka sitä voidaan käyttää yksinkin. Maakuntalippua tulee kohdella ja kunnioittaa samalla tavalla kuin Suomen lippua.

Liputtamissuositukset kunnille:

  • valtuustojen kokoontumispäivinä
  • kunnan ja kuntayhtymän vuosipäivänä
  • arvokkaiden vierailujen yhteydessä
  • suurten kunnassa järjestettävien tapahtumien yhteydessä
  • koulujen päättymispäivinä

Maakuntahallitus hyväksyi Päijät-Hämeen lipun 1.6.1998. Kantolippu on naulattu ja vihitty käyttöön Vellamon maakuntajuhlassa 3.12.1998 Lahdessa.

Maakuntalaulu, Vihreiden harjujen maa


Vihreiden harjujen maa

Feat. Jyrki Anttila, Satakunnan sotilassoittokunta, Jyrki Anttila, Riku Huhtasalo


Aku ­– Vihreiden harjujen maa (Rap)

Laulu: Aku Miettinen, Musiikki: Säv. Matti Porola San. Aku Miettinen, Matti Porola, Terho Laitinen Sov. Johannes Naukkarinen, Miikka Mäkitalo, Video: Henri Valkeinen, Miikka Mäkitalo, Näyttelijät: Eeva Kaihola ja Aku Miettinen

Tuulessa purje vie venettään yli välkkyvän Päijänteen. Taivaalla pilvet käy leikkejään ja nauravat peilissä veen.

Elokuun aamuiset pellot huokuvat kultaisen tuoksun. Kuin kuulisin kartanon kellot ja Vääksyltä vesien juoksun.

Tätä maata en mielestäin heitä. Sen sylistä voimani saan. Vaikka kiirehdin elämän teitä, niin kotiini tuun uudestaan.

Vesijärvellä nään iltaruskon. Pian tummenee päivästä yö. Huomiseen täällä taas uskon. On tärkeää rakkaus, työ.

Jos Pulkkilan harjulle kuljen, nään sieltä nuo metsät ja maat, jotka evääksi matkaani suljen, kuten taipaleeltaan kuninkaat.

Tätä maata en mielestäin heitä. Sen sylistä voimani saan. Vaikka kiirehdin elämän teitä, niin kotiini tuun uudestaan.

Niin tahtoisin pitkälle liitää, kuin suksineen rohkeat nuo, tai laduillas uljaasti kiitää, jos kunniaa sulle se suo.

Vaikka kierränkin länttä ja itää, niin juuriain irti en saa. Ne mullassas tahdonkin pitää, sinä vihreiden harjujen maa.

Tätä maata en mielestäin heitä. Sen sylistä voimani saan. Vaikka kiirehdin elämän teitä, niin kotiini tuun uudestaan.

Sävellys: Matti Porola
Sanoitus: Matti Porola ja Terho Laitinen
Sovitus: Jarkko Kiiski

Maakuntakukka, Ruiskaunokki (Centaurea cyanus)


Ruiskaunokki (Centaurea cyanus) eli ruiskukka on 30–70 cm korkea sinikukkainen, yksivuotinen mykerökukkainen kasvi. Se on peräisin Italian kuivilta vuorenrinteiltä. Suomessa se on muinaistulokas, jota kasvaa pelloilla, puutarhoissa, pientareilla ja joutomailla maan eteläosissa.

Ruiskaunokki on aikaisemmin kasvanut hyvin yleisenä ruispelloissa, mutta nykyään se on harvinaistunut. Ruiskaunokki on myös vanha puutarhakasvi. Se kukkii heinä-syyskuussa. Se viihtyy aurinkoisilla paikoilla vähäravinteisessa maassa.

Maakuntalintu, Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos)


Päijät-Häme on kiistatta valkoselkätikan ydinasuinaluetta, vaikka laji on Suomessa aina ollut harvalukuinen.

Valkoselkätikka viihtyy rantakoivikoissa ja pellonlaitojen haavikoissa, pesäkolon voi löytää lahosta haavasta tai koivusta.

Valkoselkätikka on suurikokokoinen tikka, jonka tunnistaa selän valkoisista vaakaraidoista. Valkoselkätikan koko on keskimäärin; pituus 25 cm ja paino 90g. Sukupuolet näyttävät melkein samoilta: koiraan erottaa punaisesta päälaesta, naaraan mustasta.

Se viihtyy vanhoissa koivuvaltaisissa lehtimetsissä, joissa on runsaasti lahopuuta. Tällaiset metsät ovat vähentyneet metsätalouden seurauksena. Samalla on taantunut myös valkoselkätikan kanta: se on vähentynyt 1950-luvulta lähtien yli 90 prosenttia. Kanta on kasvanut viime vuosina hienoisesti, mutta laji vaatii edelleen suojelua selvitäkseen. Maailmanlaajuisesti valkoselkätikka ei ole uhanalainen.

Valkoselkätikan pääasiallinen ravinto ovat hyönteisten, erityisesti kovakuoriaisten, toukat. Se etsii niitä lahoista puista. Talvisin se voi vierailla myös ruokintapaikoilla hakemassa talia.

Maakuntakala, Lahna (Abramis brama)


Lahnaa tavataan Suomessa sisävesissä, etupäässä maan etelä- ja keskiosissa. Tämä lämpimien vesien kala viihtyy parhaiten suurehkoissa, ei kovin karuissa järvissä ja hitaasti virtaavissa joissa.

Suomen isoin lahna on saatu Hollolan Vesijärvestä vuonna 1912.
Vonkale painoi 11,5 kg ja se oli 82 cm pitkä. Lahnan keskimääräinen pituus on 35-45 cm.

Lahna on muodoltaan litteä ja korkea. Se on väriltään aluksi hopeinen, vanhemmiten kuparinvärinen ja tummanpuhuva. Evät ovat tummanharmaat.

Maakuntaperhonen, Riikinkukkokehrääjä (Saturnia pavonia)


Riikinkukkokehrääjä esiintyy koko maassa, mutta sen vahvin alue on eteläisimmän Suomen sisäosat. Riikinkukkokehrääjä on sekä päivä- että yöaktiivinen ja se hakeutuu valoon. Laji viihtyy kosteassa ja kosteahkossa ympäristössä.

Koirasperhosen keskimääräinen koko on 47,4 mm. Kuvassa vasemmalla on koiras.


Riikinkukkokehrääjä esiintyy koko maassa, mutta sen vahvin alue on eteläisimmän Suomen sisäosat. Riikinkukkokehrääjä on sekä päivä- että yöaktiivinen ja se hakeutuu valoon. Laji viihtyy kosteassa ja kosteahkossa ympäristössä.

Naarasperhosen keskimääräinen koko on 61,2 mm. Kuvassa vasemmalla on naaras.

Maakuntakivi, Diabaasi


Diabaasi on tumma emäksinen magmakivi. Diabaasi on yleisin mafisista kivilajeista, iältään 1400-1750 miljoonaa vuotta. Diabaaseja on monia eri lajeja ja ne esiintyvät usein parvittain laajoilla alueilla. Mafinen tulee sanoista magnesium ja ferrum eli magnesiumia ja rautaa sisältävä.

Väriltään diabaasi on musta, tummanharmaa tai harmaa. Runsaasti sarvivälkettä sisältävän diabaasin pinta saattaa olla vihertävä. Diabaasia käytetään rakennuskivenä esimerkiksi sisustuksessa ja taideteoksissa. Diabaasi on yleinen kiuaskivi ja sitä käytetään myös muistomerkeissä.