Huom! Hanke on päättynyt 31.10.2022. Ilmastokumppanuus toimintamalli jatkuu kuntavetoisena.
Tutustu Ilmastokumppanuuteen tarkemmin Ilmastokumppanuus-sivustolla! Katso hankkeen yhteenveto tästä (pdf).
Ilmastokumppanuus – Kunnat ja yritykset -hankkeen tavoitteena on kannustaa pk-yrityksiä toimiin ilmaston hyväksi. Ilmastokumppaniksi liittyvä yritys laatii suunnitelman päästöjen vähentämiseksi ja tekee sitoumuksen. Toimintamallin etuina ovat mm. sen maksuttomuus, vapaaehtoisuus ja soveltuvuus eri toimialoille – sopii siis kaikille organisaatioille, jotka haluavat kehittää ympäristövastuullisuuttaan. Ilmastokumppanuuden avulla on mahdollista saada positiivista näkyvyyttä ja tukea sekä verkostoitua ja hyötyä vertaistuesta.
Lähtökohtana hankkeelle on toiminut tarve lisätä kuntien ja yritysten yhteistyötä. Lisäksi etenkin pienempien yritysten saattaa olla haastavaa lähteä liikkeelle ilmastotoimissa. Ilmastokumppanuus-malli on käytössä jo useammassa kaupungissa, kuten Lahdessa. Alkaneen hankkeen avulla toimintamallia laajennetaan koko Päijät-Hämeeseen ja mukana ovatkin kaikki kunnat.
Päijät-Häme on Hinku-maakunta, joka tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2030. Ympäristöpääkaupunki Lahden tavoitteena on olla hiilineutraali jo 2025. Kaikkien toimia tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi ja alkanut hanke tukee päästövähennystoimia yrittäjäkentällä.
Lisätietoja
Johanna Snell
projektikoordinaattori
puh. 044 077 3637
johanna.snell(a)paijat-hame.fi