Valitse sivu

Pyörällä töihin – Poljethan sinäkin?

Päijät-Hämeen liitto kannustaa kaikkia päijäthämäläisiä osallistumaan Pyörällä töihin -päivään 7.5.2024!

Tulosta tästä juliste työpaikallesi ja haasta työkaverit pyöräilemään!

Liikennerauha valtakunnallisena teemana

Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 3.–12.5.2024 pääteemana liikennerauha. Liikennerauha viittaa sekä liikenneympäristön rauhoittamiseen että liikenteessä liikkujien rauhalliseen käyttäytymiseen. Jos pyöräilystä halutaan aidosti tasavertainen vaihtoehto autoilulle, on luotava houkuttelevia ja turvallisia liikkumisympäristöjä kaikenikäisille kulkijoille.

Pyöräily on ilmastoystävällistä, terveellistä ja se säästää euroja

Pyöräilyn terveyshyödyt ovat kiistattomat, ja jo pienikin lisäys päivittäistä hyötyliikuntaa työ-, asiointi- tai harrastusmatkoilla on hyväksi. Alle viiden kilometrin pituisten matkojen osuus kaikista Suomessa tehdyistä automatkoista on 42 %, joten potentiaalia kestävämpään liikkumiseen on valtavasti.

Eri liikennemuotojen yhteiskunnallisia kustannuksia ja tuottoja EU:ssa kartoittaneen tutkimuksen mukaan pyöräily tuottaa yhteiskunnalle 0,18 euroa kilometriltä, kun taas yksityisautoilu aiheuttaa yhteiskunnalle 0,11 euron kustannuksen jokaista ajettua kilometriä kohden. Kustannuksia aiheutuu eniten teiden rakentamisesta, maankäytöstä ja ilmastopäästöistä.

Pyöräilyn merkittävimmät hyödyt tulevat terveysvaikutuksista. Pyöräily on erinomaista terveys- ja kuntoliikuntaa ja sopii monille. Pyöräily edistää suorituskykyä, lihaskuntoa, nivelten liikkuvuutta sekä tasapainoa ja koordinaatiota. Pyöräily kuormittaa vain vähän niveliä, minkä vuoksi se sopii hyvin myös liikuntaa aloitteleville ja ylipainoisille.

Pyöräilyviikon logo.

Inspiroidu pyöräilyviikon teemapäivistä ja osallistu tapahtumiin!

Lisätietoja teemapäivistä: https://pyorailyvuosi.fi/pyorailyviikko/

  • 3.5. Kaupunkipyöräpäivä
  • 4.5. Pyörä kuntoon -päivä
  • 5.5. Perhepyöräilypäivä
  • 6.5. Sähköpyöräpäivä
  • 7.5. Pyörällä töihin -päivä
  • 8.5. Pyörällä kouluun -päivä
  • 9.5. Pyörällä harrastuksiin -päivä
  • 10.5. Pyörällä kauppaan -päivä
  • 11.5. Pyörämatkailupäivä
  • 12.5. Pyörällä kaiken ikää -päivä


Pyöräilyviikolla tapahtuu

Piirroskuva polkupyöräilevästä aikuisesta.

KOKO PÄIJÄT-HÄME

Kävely, pyöräily ja luontoliikuntaolosuhteet -webinaari 7.5.2024. Järjestäjinä Päijät-Hämeen liitto ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset https://www.phlu.fi/uutiset/kavely-pyoraily-ja-luontoliikuntaol/

Lahden seudun pyöräilyreitit matkailijoille ja paikallisille polkijoille Visit Lahti -sivustolta: Pyöräilyreitit ja palvelut Lahden seudulla – VisitLahti

ASIKKALA

313-tien kevyen liikenteen väylän avajaiset 7.5.2024 Asikkalassa Jenkkapirtillä klo 17 – 20. Osana tapahtumaa yhteispyöräilyn Vääksyn turistipysäkiltä tapahtumapaikalle Jenkkapirtille.

Pyöräilykampanja toukokuun alusta alkaen. Kampanjan aikana kuntalaiset pääsevät merkkaamaan omia pyöräilykilometrejään ympäri Asikkalaa sijaitseviin pyöräilypostilaatikoihin sekä uuteen Liikkuva Asikkala -sovellukseen. 

Lisätietoja: Masa Malén 044 778 0865 masa.malen@asikkala.fi

HARTOLA JA SYSMÄ

Vellamo pyöräily käynnistyy 9.5. ja jatkuu 31.8.2024 asti Hartolan ja Sysmän alueella. Reitin varrelta löytyy rastipisteet Sahtikrouvilta, Sysmä Camping Ilola Innistä, Gasthaus-Camping Koskennimestä sekä Hartolan ja Sysmän kirjastoilta. Rastipisteiltä löytyy qr-koodi, jonka kautta pääsee mukaan pyörän arvontaan. Palkinto luovutetaan Hartolan markkinoilla.

Lisätietoja: https://visithartola.fi/venue/vellamo-pyorailyreitisto/ ja https://sysma.fi/pyoraily/


Piirroskuva polkupyöräilijästä, jolla vihreä kypärä päässään, oranssi repppu selässään ja oranssit pyörälaukut.

HEINOLA

Postilaatikkopyöräily 6.5.-30.9.2024 Lähde mukaan pyöräilemään ja osallistu kampanjaan. Tunnistat postilaatikot punaisesta väristä ja kampanjatarrasta. Laatikossa on vihko, johon voit laittaa nimen ja puhelinnumeron. Postilaatikoita on 10 ympäri Heinolaa. Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan palkintoja.

Lisätietoja: https://www.heinola.fi/vapaa-aika/luontoaktiviteetit/ulkoilureitit-ja-luontopolut/postilaatikkopyoraily/

Kaupunkipyöräily ti 7.5.2024 klo 17.00 Lähtö Heinolan Latumajalta (Mustanportinkatu 19)
Reitit: Kaupunkipyöräilijöille noin 15 km (Latumaja-Rautsalo-Tommola-Kylpylän uimaranta-Tähtihovi-Latumaja). Maastopyöräilijöille oma reitti. Maksuton tapahtuma kaikille. Järjestää Heinolan Latu.

Lisätietoja: https://heinolanlatu.suomenlatu.org/

Maastopyöräilyn iltalenkit Heinolassa keskiviikkoisin – Pyöräilyviikon lenkki 8.5. klo 17       

Lähtö: Jyrängön koulu (Koskensaarentie 7), Koskensaari + Ilvesharju. Reitti keskivaativa (Reitillä voi olla jonkin verran korkeuseroja. Reitillä voi olla jonkin verran vaikeita paikkoja ajettavaksi. Vaikeat paikat voidaan taluttaa. Matkan pituus noin 15-20 km). Muut päivät ja reitit https://heinolanlatu.suomenlatu.org/

Lisätietoja: Tomi Silvonen 050 350 7111

IITTI

Kouvolan Pyörävaellus 2.5.-31.8.2024. Pyörävaelluskortin ja leiman voi noutaa Iitin kunnantalolta, vapaa-aikakeskus Ravilinnasta ja pyörävaelluksen rastipisteiltä. Iitin rastipisteenä on Kesäkahvila kirkonkylällä. Rastipisteitä on myös ympäri Kouvolaa. Kahdella rastileimalla on mukana arvonnassa, jossa pääpalkintona on Jopo polkupyörä, pyöräilytarvikkeita ja lahjakortteja. Kaikki rastileimat lasketaan suorituksiksi. Arvontaan hyväksytään yhdeltä henkilöltä yksi vajaa kortti ja täydet kortit. Palauta kortti viimeistään pe 13.9.2024 joko uimahallin kassalle (Inkeroinen, Kuusankoski, Valkeala), kaupungintalon infopisteeseen, liikuntatoimistoon Kouvola-talolle tai kirjastoihin! Arvonta suoritetaan pe 4.10.2023. Huom. Rastipisteiden aukioloaikoihin voi tulla muutoksia, joten tarkista lähtiessäsi rastipisteen nettisivulta aukioloaika.

Lisätietoja: Irina Barkman p. 0400 932 135

LAHTI 

Kumppanuuspöytien haaste Kilometrikisaan 1.5.2024 alkaen. Lahden kaupunki ja kumppanuuspöydät haastavat alueidensa asukkaat Kilometrikisaan. Leikkimielisessä kilpailussa mitellään siitä, mikä joukkue polkee eniten kilometrejä tai minuutteja syyskuun loppuun mennessä. Kilometrinkisan joukkueita koordinoivat Lahden kaupunki ja kumppanuuspöydät.

Mikäli olet ollut kisassa aiemmin, sinulla on jo olemassa oleva käyttäjätunnus Kilometrikisaan. Voit kirjautua sillä sisään ja liittyä olemassa olevaan joukkueeseen. Jos olet mukana ensi kertaa, rekisteröidy ensin käyttäjäksi, jonka jälkeen voit ilmoittautua joukkueeseen.

Alueellisten joukkueiden nimet ja osallistumiskoodit:

  • Lahden kaupunki, Pohjoinen: PohjoinenKK2024
  • Lahden kaupunki, Itäinen: ItäinenKK2024
  • Lahden kaupunki, Eteläinen: EteläinenKK2024
  • Lahden kaupunki, Keskusta: KeskustaKK2024

Lisätiedot: liikuntapalveluvastaava Sanna-Maija Nurminen, 040 702 9236

Muita pyöräilyviikon tapahtumia Lahdessa

Perjantaina 3.5. klo 15.00–18.00 tarjotaan opastusta Mankeli-kaupunkipyörän käyttöön viidellä Mankeli-asemalla: Tori, Satama, Marskin aukio, Urheilukeskus ja Pääkirjasto.

Piirroskuva kaupunkipyöristä.

Pyörä kuntoon -päivänä lauantaina 4.5 on tarjolla maksuton pyörän kevythuolto Lahden torilla. Huollot tehdään saapumisjärjestyksessä klo 10.00–16.00 aikataulun puitteissa. Palvelun tarjoaa Lahden kaupunki ja toteuttaa Fillaripiste.

Piirroskuva pyöränkorjaaja.

Tiistaina 7.5. työmatkapyöräilijöille on tarjolla aamupalaa Loviisanpässinpuistossa klo 7.00–9.30. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Liikenneturvan kanssa.

Lisätiedot: Katja Ojala 044 4831 797, katja.ojala@lahti.fi

Lahden kaupungin pyöräilyviikon tapahtumat

kaupungin verkkosivulla: https://www.lahti.fi/vapaa-aika/tapahtumat/pyorailyviikko/

PYÖRÄILYVIIKOLLA MUKANA MYÖS mm.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue, joka järjestää omille työntekijöilleen mm. Linjakadulla sähköavusteisten toimistopyörien kokeilumahdollisuuden, opastusta Mankeli-kaupunkipyörien käyttöön ja työsuhdepyörän hankkimiseen, Lehtiojan palvelukeskuksella ja kuntoutussairaala Jalmarilla välipalatarjoilun pyörällä töihin kulkeneille.

Lisätietoja

Saila Juntunen, projektipäällikkö, Päijät-Häme – Suomen liikkuvin maakunta, 044 077 3002, saila.juntunen@paijat-hame.fi

Maarit Virtanen, projektipäällikkö, Canemure ja Kuntien ilmastosuunnitelmat -hankkeet, 044 077 3272, maarit.virtanen@paijat-hame.fi

Pyöräilyviikon, Päijät-Hämeen liiton ja Canemuren logot ryhmässä.