Valitse sivu

Mitä teen Päijät-Hämeen liitossa 

Työskentelen maakuntataiteilijana kollegani Laura Mellasen kanssa.  

Taustani 

Olen Hollolalainen säveltäjä, muusikko ja tuottaja. Pääinstrumenttini on harmonikka ja koulutukseltani olen musiikin maisteri (Sibelius Akatemia). 
Olen työskennellyt laaja-alaisesti musiikin kentällä koko 25 vuotta jatkuneen urani ajan. Olen kansainvälisesti menestyneen uutta kansanmusiikkia esittävän Tsuumi Sound System –yhtyeen perustajajäsen. Olen ollut mukana lukemattomissa teatteri- ja tanssiteatteriteoksissa säveltäjän ja muusikon roolissa. Olen mukana yli 30:llä äänitteellä ja suuren yleisön silmissä urani merkittävimmät työtehtävät ovat olleet vuoden 2007 Euroviisujen semifinaalin väliaikanumeron sävellys ja tuotanto, sekä vuoden 2017 Lahden MM-kisojen taiteellinen johtajuus. 
  

Mistä innostun? 

Innostun kun saan olla vuorovaikutuksessa. On kyse sitten yleisöstä, oppilaista, valmennettavista tai kollegoista. Ihminen on laumaeläin ja säveltäminen on välillä yksinäistä työtä. 
Inspiraatiota saan usein myös muiden taiteilijoiden töistä, luonnosta ja liikunnasta. 

Parasta työssäni 

Vapaus luoda. Vapaus olla omanlaisensa taiteilija. Kollegat. 

  

Haluaisin vielä tehdä tai oppia 

Soololevy on ollut pitkään haaveenani, mutta sen punainen lanka on vielä ollut kateissa. Kunhan se löytyy, niin sen haluan vielä tehdä. 

  

Varhainen muistoni Päijät-Hämeestä 

Vuonna 1987 Hollolassa järjestettiin Jukolan viestit -tapahtuma. Olin 10-vuotiaana haitaristin alkuna soittamassa kisojen iltajuhlassa. Säestin keikalla ikäisiäni tanssijoita. Yleisöä oli tuhansia ja minua jännitti niin valtavasti, että otin melko rapsakan tempon kappaleisiin. Tanssijoilla on silloin tällöin pitänyt kiirettä keikoillani tuon jälkeenkin.  

  

Mitkä maakunnan kunnat liittyvät omaan historiaani, ja miten? 

Toki kaikki maakunnan kunnat ovat olleet jossain vaiheessa uraani esillä, mutta kotikuntani Hollola ja Lahti ovat olleet ne selkeimmin esillä olleet. 

Tätä ette tiedäkään minusta

Toimin vapaa-ajallani valmentajana Suomen parhaassa karateseurassa Lahden karatessa. Oppilainani on yli 50 8–13-vuotiasta lasta ja nuorta.
Minulla on Japan Karate Associationin myöntämä 1.dan (musta) vyöarvo Shotokan tyylisuunnan karatessa.

Kuva:

Jani Mahkonen

Ollaan yhteydessä

Hannu Kella
Maakuntataiteilija
puh. 044 077 3457
hannu.kella@paijat-hame.fi

https://www.instagram.com/kulttuuriverkko/

https://www.facebook.com/PHkulttuuriverkko