

Liitukoutsi valmentamaan urheiluseuroja liikenneturvallisuustyöhön
Neljä päijäthämäläistä urheiluseuraa on mukana Liitukoutsi-hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää nuorten omaehtoista ja turvallista liikkumista. Hankkeessa annetaan seurakohtaista liikenneturvallisuustyön opastusta ja mukana olevilla seuroilla on käytettävissään...
Tiedonvaihdon pohjalta toimintasuunnitelma – TANIA-hankkeen seuraava vaihe edessä
TANIA-hanke on parhaillaan valmistautumassa ensimmäisen vaiheen päätökseen tämän vuoden lopussa. Hanke alkoi kolme vuotta sitten määrittelemällä pilaantuneiden alueiden käsittelyyn liittyviä alueellisia tarpeita. Vuosien aikana on vaihdettu kokemuksia käytännön...
Älykkään erikoistumisen strategia – Ohutta yläpilveä vai innovaatiotoiminnan ajuri?
LARS – Learning Among Regions on Smart Specialisation -projekti auttaa julkista sektoria johtamaan älykkään erikoistumisen prosesseja alueilla ja yhdistämään innovaatioverkostoja alueiden välillä kansallisesti ja kansainvälisesti. Projektin neljäs partnerikokous...
1,5 asteen elämäntapa: vastuulliset vaatevalinnat
Vastuulliset kuluttajavalinnat eivät aina ole helppoja ja tekstiilien osalta tilanne tuntuu erityisen hankalalta. Kävimmekin 1,5 asteen kunta – hankkeen puitteissa tapaamassa Lahden ammattikorkeakoulun kehittämispäällikkö Kirsti Curaa ja kyselimme kestävistä...
Pilaantuneiden alueiden kunnostaminen sai asiantuntijat liikkeelle
Lähes sata kansainvälistä ja paikallista asiantuntijaa osallistui Sibelius-talossa 19.11.2019 järjestettyyn TANIA-symposiumiin. Tapahtumassa käsiteltiin pilaantuneiden alueiden kunnostusta monella eri tavoin ja korkeatasoisia esityksiä täydensivät innostavat...