Valitse sivu

Mitä teen Päijät-Hämeen liitossa

Toimin maakuntataiteilijana eli toteutan ja organisoin kokemuksellista taidetoimintaa, taidetekoja, kokeiluja, taidelaukkuja, taidepajoja, performansseja, seikkailuja, syrjähyppyjä, sattumia… eli yllytän Päijät-Hämeen kuntia järjestämään kulttuuria ja kuntalaisia taiteen pariin.

Taustani

Metsäkankaan lähiössä reuhannut nuori, jota ei ensin kiinnostanut kauheasti mikään mitä pidetään ”järkevänä”, joka sitten luuli haluavansa muotoilijaksi ja sen jälkeen tarkoituksellisesti eksyi soveltavan taiteen labyrinttiin. Ja täällä ollaan toistaiseksi.

Mistä innostun?

Oudoista yhdistelmistä ja näennäisesti toisiinsa liittymättömien asioiden parittamisesta, romusta, pompottavasta musiikista, toisten luovuudesta ja rohkeasta asenteesta… Minut on kaiken kaikkiaan helppo saada innostumaan

Parasta työssäni

Se että työ kohdistuu kuntiin ja paikkoihin mihin taide ei ensimmäisenä ehkä löydä tai pääse.

Haluaisin vielä tehdä tai oppia

Kansantanssia tai dancehallia, mutta aloittaminen aikuisiällä ujostuttaa. Niin joo, ja olis kiva osata DJ-juttuja ja seisoa käsillä.

Varhainen muistoni Päijät-Hämeestä

Muistumia Vesijärveen ja Päijänteeseen laineilta. Padasjoelta startatut purjehdusretket ja esimerkiksi erään kesän kun Vesijärvi oli helteen ja levän takia muuttunut hernekeittomaiseksi massaksi. Ja kuinka hyvässä kunnossa se nyt siihen verrattuna onkaan!

Mitkä maakunnan kunnat liittyvät omaan historiaani, ja miten?

Lahti – identiteettini kulmakivi, Sysmä – isän sukuni juuret, Padasjoki – harrastukseni tukikohta monen vuoden ajan, Hartola – lapsuuden kesälomat serkkujen kanssa, Orimattila – romanttinen harharetki.

Tätä ette tiedäkään minusta

Mulla on jäljellä vielä yksi maitohammas ja olen hetken aikaa harrastanut alamäkipyöräilyä. Asiat eivät liity toisiinsa.

Kuva:

Jani Mahkonen

Ollaan yhteydessä

laura.mellanen(a)paijat-hame.fi, puh. 044 077 3446

https://www.instagram.com/kulttuuriverkko/

https://www.facebook.com/PHkulttuuriverkko