Mitä teen Päijät-Hämeen liitossa
Toimin Päijät-Hämeen liitossa aluesuunnittelujohtajana.
Taustani
Olen koulutukseltani arkkitehti ja tehnyt töitä maankäytön suunnittelun parissa 17 vuotta. Valmistumisen jälkeen tein muutaman vuoden töitä rakennussuunnittelun parissa. Äitiyslomien ja Lahteen muuton jälkeen ajauduin maankäytön tehtäviin. Toimin aluearkkitehtina Loviisan seudulla, arkkitehtina Järvenpään kaupungin yleissuunnittelussa sekä projektipäällikkönä, ryhmäpäällikkönä ja yksikönpäällikkönä Ramboll Finland Oy:n kaavoitus ja ympäristö -yksikössä ennen Päijät-Hämeen liittoon tuloani.
Mistä innostun?
Innostun keskusteluista ihmisisten kanssa, luonnosta, hiihdosta, laskettelusta, pitkistä ja hitaista juoksulenkeistä, hyvistä kirjoista ja kuorolaulannasta. Kaupungeista, arkkitehtuurista, taiteesta ja musiikista. Paljon on hyviä asioita maailmassa mistä innostua.
Parasta työssäni
Olen siirtynyt työtehtävissäni detaljitasolta aina vain yleispiirteisempään suunnittelutasoon. Maakuntakaavan suunnitteleminen tuntuu nyt erityisen motivoivalta tehtävältä, koska siinä on paljon uutta ja ihmeellistä ja se tarjoaa oppimisen mahdollisuuksia. Ensimmäistä kertaa elämässäni suunnittelen myös sitä kaupunkiseutua, jossa perheeni kanssa asun. Prioriteettien äärellä siis.
Varhainen muistoni Päijät-Hämeestä
Varhaisin muistoni liittyy Lahteen vuonna 1986, kun oltiin koko perheen voimin Lahden suurkisoissa. Minä ja äiti omissa voimistelusarjoissa ja isä ja veljet formulakarting leirillä. Myös jollain talviurheiluleirillä Lahdessa olen mielestäni Kuhmon Kivattarien mukana ollut. Muistelen, että on kävelty kulkueessa Lahden torin ohi leiripipot päässä. En olisi silloin uskonut, että tämä tulee olemaan joskus oma kotikaupunkini.
Mitkä maakunnan kunnat liittyvät omaan historiaani, ja miten?
Muihin maakunnan kuntiin olen tutustunut tarkemmin täällä liitossa työskennellessäni. Työvälineinä olleiden karttojen innoittamana ja koronan aiheuttamien rajoitusten vuoksi on tullut käytyä jokaisen kunnan erityisissä luonto- ja kulttuurikohteissa ja ne ovat olleet upeita retkiä.
Ollaan yhteydessä!
niina.ahlfors(a)paijat-hame.fi, puh. 040 531 7628
Aiemmin ilmestyneet henkilökunnan esittelyt löydät täältä.