Valitse sivu
  • Se oli oikeastaan sellainen kiva kesätyö, valokuvaaja Jussi Manni kertaa elokuun alussa kesän mittaista rupeamaansa kamera toisessa kädessään. Manni kiersi kesän aikana päijäthämäläisissä kulttuuritapahtumissa ja- kohteissa ja tallensi kulttuurin parissa toimivia vapaaehtoisia.

Kesätyön tuloksena syntyi valokuvanäyttely, jonka ensiripustus oli Hollolan Tennilä-Voistiossa elokuun alussa vietetyssä Kyläkalaasissa ja Tennilän Kantreilla. Kulttuuria vapaaehtoistyönä -näyttelyä varten Manni kiersi kahdeksassa päijäthämäläisessä kohteessa ja tallensi itse toiminnan lisäksi vapaaehtoisia toiminnan takaa. He ovat moottoreita yhdistysten ja yhteisöjen järjestämien kulttuurielämysten takaa.

Manni on työskennellyt aiemmin valokuvaajana, mutta opiskelee tällä hetkellä muotoilua. Kesän 2023 projekti oli varsin poikkeava Mannin aiemmista töistä. Hän kuvasi aiemmin paljon mainoskäyttöön, muun muassa tuotekuvia. Kuvat olivat loppuun asti suunniteltuja ja harkittuja kokonaisuuksia, jossa mietittiin tarkoin kuvauspaikat, lavasteet ja rekvisiitat.

Nyt kuvausasetelma oli hyvin erilainen – kuvat otettiin toiminnan keskellä ja kohteiden kirjo oli toiminnallisesti laaja. Osassa kohteissa kuvattiin yksi vapaaehtoinen, toisessa taas vapaaehtoisporukoita. Kuvaustilanteet olivat aika napakoita aikataulultaan, jolloin kuvattavan kanssa oli löydettävä melko nopeasti luottamuksellinen suhde, jotta persoonaa sai mukaan kuvaan.

Näyttely koostuu 16 kuvasta. Yhdestä kohteesta on aina kuvapari, joista toinen esittelee vapaaehtoisia ja toinen kulttuurikohdetta. Päijät-Hämeen Kylien kyläjaosto valitsi kuvauskohteet huolella, kukin niistä on eri Päijät-Hämeen kunnasta ja toimintaa on lavatansseista museoon ja pianonkantoon Iitin musiikkijuhlilla. Tämän uutisen pääkuva on Sysmästä Vintturin tanssilavalta.

Päijät-Hämeen liitto rahoitti kuvausprojektin AKKE-hankkeena

Valokuvanäyttelyn tilaajana ja toteuttajana on Päijät-Hämeen Kylät, joka haki tarkoitusta varten Päijät-Hämeen liitolta kevään 2023 kulttuurihankkeiden hausta rahoitusta projektille ja sai sen.

  • Tällä hankkeella pystyimme tukemaan Päijät-Hämeen Kylien tavoitetta tuoda esiin kulttuuritoiminnan moninaisuutta sekä vapaaehtoistyön valtavaa merkitystä kulttuuritoiminnan järjestämisessä. Hanke myös työllisti suoraan taiteen ammattilaisen kesäksi 2023, summaa aluekehityspäällikkö Riika Kivelä Päijät-Hämeen liitosta.

Päijät-Hämeen liitto avasi keväällä 2023 haun kulttuurihankkeille alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahasta, tutummin AKKE-rahana. Valokuvanäyttely on ensimmäinen rahoituksen saaneista. Kesän lopulla on odotettavissa lisää rahoituspäätöksiä hankkeille. Liitto on nyt noin vuoden verran tiivistänyt työtään kulttuuritoiminnan ympärillä.

Näyttely kiertää maakuntaa, tee tilaus omaan yhteisöösi

Valokuvanäyttely kiertää Päijät-Hämeen maakuntaa syksyn ja kevään aikana. Sen voi varata omalle kylälle tai tapahtumaan kyläaktivaattori Tiina Västilältä. Tennilä-Voistiosta 16 kuvan näyttely lähtee saamaan valtakunnallista julkisuutta valtakunnalliseen KyläAreenaan Saloon. Sen jälkeen näyttely on päijäthämäläisten toimijoiden käytettävissä.

  • Kulttuurikentällä tehdään valtava määrä vapaaehtoistyötä. Valokuvanäyttelyn myötä halutaan nostaa tärkeä asia esille sekä huomioida ja kiittää vapaaehtoisia tekijöitä. Lisäksi kiertävä valokuvanäyttely lisää kulttuurikokemusten saavutettavuutta kylissä, kertoo kyläaktivaattori Tiina Västilä Päijänne-Hämeen Kylistä.

Näyttelyn valokuvaaja Jussi Manni vaikuttui kuvaustilanteissa tapahtuneista vapaaehtoisten kohtaamisista. Millainen tunnelma kuvaajalle jäi kesätyöstä?

  • Kuvien ja kuvattavien värikkyys yllätti itseni. Kuvien kautta itselleni tuli tutuksi, miten erilaista kyläkulttuuria maakunnasta löytyy, Manni tiivistää.

Tiedustelut ja varaukset näyttelystä Tiina Västilältä: info@phkylat.fi

Valokuvanäyttelyn ensiripustus Hollolassa Tennilä-Voistiossa Santaveräjän tanssilavalla. Kuva Jussi Manni.
Jussi Manni kuvasi Päijät-Hämeen Kyläkalaasin, jossa myös valokuvanäyttely julkaistiin. Kuvassa Villähteen kyläläiset noutamassa palkintoaan. Kuva Joonas Pokkinen.