Valitse sivu

Maaliskuussa vahvistunut maahanmuutto ja kuntien välinen muutto nostivat maakunnan väestömäärää

Päijät-Hämeen väestö lisääntyi nettomaahanmuuton ja kuntien välisellä muuton vaikutuksesta yhteensä 144 asukkaalla ja väheni syntyvyyttä suuremman kuolleisuuden johdosta 79 asukkaalla. Väestömäärän kasvua on syntynyt vuoden 2024 kaikkien kuukausien aikana.

Työllisyys parani edellisesta kuusta, mutta on heikentynyt vuoden takaisesta

Päijät-Hämeessä oli 12 130 työtöntä työnhakijaa, mikä oli 1 230 enemmän (+11 %) kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä laski 248:lla (-2 %) edelliskuusta. Päijät-Hämeessä työttömien määrä kasvoi vuodentakaisesta kaikissa muissa kunnissa paitsi Hartolassa, jossa työttömyys väheni hieman (-1 %). Työttömyys kasvoi vuodentakaisesta suhteellisesti eniten Asikkalassa (+38 %). Päijät-Hämeessä työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli korkein Heinolassa (14,9 %) ja matalin Hollolassa (8,0 %).

Suhdannetilanne on heikko ja uusia avoimia työpaikkoja on tavanomaista vähemmän

Talven 2024 suhdannetilanne oli koko maassa ja Päijät-Hämeessä heikko. Rakentamisen kaikki sektorit ovat alavireisiä, mutta asuntotuotannon pudotus oli suurinta. Rakennusteollisuus RT:n suhdanne-ennusteen mukaan vielä ei ole merkkejä käänteestä. Vientiteollisuus kärsi merkittäviä tappioita kevään lakoista.

Huhtikuun työllisyyskatsaus julkaistaan keskiviikkona 22.5.2024.

Hämeen ELY-työllisyyskatsaus maaliskuu 2024 sen erinomainen tilastoliite Päijät-Hämeen osalta pdf-muodossa

Lisätietoja

Juha Hertsi
kehittämisjohtaja
044 3719 442
juha.hertsi(a)paijat-hame.fi