Valitse sivu

Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulu tutustui kuntaorganisaatioon keskiviikkona 18.10.2023 Lahden kaupungintalon Paasikivisalissa. Tapaamiskerran tavoitteena oli rakentaa ymmärrystä erilaisista kuntiin ja kaupunkeihin liittyvistä käsitteistä, lainsäädännöstä ja keskustelunaiheista. Vaikuttajakoululaiset oppivat, että suomalaisissa kunnissa poliittinen johto ja viranhaltijajohto tekee yhteistyötä.  

  • En ollut ennen tajunnut kuinka tiivistä yhteistyötä virkamiehet ja poliitikot tekevätkään ja siksi se ainakin muutti omaa käsitystä, sillä tavalla, että en ajattele enää poliitikoiden tekevän pelkästään keskenään päätökset, kertoo Juuso Saari.
  • Opin suhteellisen paljon asiaa juuri siitä, mitä kaupunginjohtajien kuvaan kuuluu tai miten kaupunkeja ja kuntia ylipäätään johdetaan, esimerkkinä duaalijohtaminen, pohtii Julia Elfving.

Teorian vastapainoksi kuulimme käytännön työstä ja prosesseista alueellisilta asiantuntijavierailijoilta. Osallistujat olivat esittäneet toiveen kuulla kaupunginjohtajan valintaprosessista, josta tietoa tarjosi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Rostedt sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén. Osallistujat saivat vastauksia kysymyksiinsä ja saivat kuulla tiukasta kaupunginjohtajakisasta Lahdessa syksyllä 2023. Osallistujat olivat kiinnostuneita erilaisista skenaarioista ja käytänteistä kaupunginjohtajan tehtävään liittyen. Rekryämisprosessin lisäksi jopa kaupunginjohtajan erottamiseen liittyvää keskustelua käytiin.

  • Opin paljon uutta kaupungin päätöksenteosta ja etenkin kaupunginjohtajan valintaprosessista. Mielestäni oli hieno saada tietoa kaupunginvaltuuston – ja hallituksen puheenjohtajilta, ja saimme kysyä heiltä vapaasti kysymyksiä, joihin he vastasivat todella selkeästi, kertoo Stephen Williams.
Orimattilan kaupunginjohtaja Kalle Larsson kertoi vaikuttajakoululaisille omasta urapolustaan ja kaupunginjohtajan työstä.

Kaupunginjohtajan arkea

Orimattilan kaupunginjohtaja Kalle Larsson kertoi omaa uratarinaansa ja kertoi avoimesti kaupunginjohtajan työstä. Larsson sai osallistujat aktiivisesti kysymään kysymyksiä kerrottuaan kaupunginjohtajan monipuolisesta arjesta.

  • Orimattilan kaupunginjohtajan Kalle Larssonin vierailu jäi tosi hyvin mieleen ja sain laajan ja selkeän mielikuvan siitä, millaisia piirteitä kaupunginjohtajilla kuuluisi olla, toteaa osallistuja Stephen Williams.
  • Oli erittäin mielenkiintoista kuulla esimerkiksi Orimattilan kaupunginjohtajaa ja sitä, minkälainen näkemys hänellä on omasta johdettavasta kaupungista sekä tehtävästään, kertoo Julia Elfving.

Stephen Williams haastoi Larssonia kysyessään, mikä on Orimattilan maksimaalinen kehityspotentiaali, jonka myötä pääsimme keskustelemaan erilaisista näkö- ja tulokulmista kaupungin kehittämiseen liittyen. Osallistujia kannustettiin tekemään töitä kuntien parissa niin poliittisen päätöksentekijän roolissa kuin myös viranhaltijapuolella. Nuoret jäävät seuraamaan Orimattilan kehitystä sekä Lahden elinvoimaisuutta.

  • Keskustelimme keskenämme myös kaupungin elinvoimaisuudesta ja vetovoimaisuudesta sekä siitä, miten täällä Lahdessa voidaan muuttaa asioita, jotta kaupunki kasvaisi, toteaa Stephen Williams.
  • Tulen varmasti seuraamaan aktiivisesti ajankohtaisia uutisia liittyen Lahden ja Orimattilan kuntapolitiikkaan, koska minua kiinnostaa kuinka elinvoimaisina nämä kaupungit tulevat pärjäämään erilaisissa mittaustuloksissa tulevaisuudessa, päättää Juuso Saari.

Lisätietoja

Jayla Tammiharju
Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun koordinaattori
044 077 3438
jayla.tammiharju@paijat-hame.fi
Instagram: @phvaikuttajakoulu