CECIn ensimmäinen uutiskirje tutustuttaa sinut hankkeeseen, sen kumppaneihin ja sanastoon. Mitä kiertotalous tarkoittaa kuluttajien arjessa ja miten saadaan kaikki mukaan?
CECI hankkeen aloitus Lahdessa joulukuun alussa
LAB-ammattikorkeakoulu kokosi 3.-4.12.2019 CECI kumppanit Lahteen ensimmäiseen alueidenväliseen tilaisuuteen saattamaan hanke kunnolla käyntiin. Ensimmäisen päivän avaajana toimi Euroopan Ympäristökaupunki 2021-hankkeen johtaja Milla Bruneau kertoen Lahden kaupungin toimista ympäristöasioiden parissa.
Tutustumisleikin jälkeen kumppanit esittelivät organisaationsa ja alueensa, jotta saatiin kuva eri toimijoista. Ensimmäinen työpaja johdatti osallistujat CECI menetelmiin ja sanastoon, työpajan tuloksista löytyy tietoa uutiskirjeen sivulta 4. Neuvonantajakumppani, makesense, helpotti työtä alustuksellaan kertomalla erilaisista tavoista saada asukkaat mukaan toimintaan. Uutiskirjeen sivulta 8. voit lukea kahdesta esimerkistä. Myös Mechelenin kaupungin edustaja kertoi asukkaiden osallistamisesta, siitä löydät lisätietoja uutiskirjeen sivulta 9.
Iltapäiväkahvin aikana Päijät-Hämeen hyviä käytänteitä esiteltiin Lahden kaupungin tiloissa. Kumppanit saivat kuulla alueen hyvistä käytänteistä, kuten CitiCAPista ja 4H:n toiminnasta, tutustu esimerkkeihin uutiskirjeen sivulta 10.
Päivän huipennukseksi tutustuttiin kauniiseen Anttilanmäen kaupunginosaan ja Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen toimintaan sekä alueella laadittuun kiertotalouden toimintasuunnitelmaan. Illallinen nautittiin paikallisen koulun tiloissa.
Mitä CECI-hanke tekee?
CECI-hanke pyrkii edistämään asukkaiden osallistumista kiertotalouteen, keskittyen erityisesti jakamistalouden ratkaisuihin. Tavaroiden uudelleenkäyttö, korjaus, entisöinti, uudistaminen ja jakaminen ovat esimerkkejä asukkaiden kiertotaloustoiminnasta. Uusien kulutustottumusten omaksuminen pidentäisi tuotteiden elinikää, vähentäisi jätteen syntyä ja loisi kysyntää uusille, kestäville palveluille.
Lue lisää CECIn nettisivuilta ja CECIn omasta uutiskirjeestä (PDF). Varmista uutiskirjeen saaminen jatkossa ja tilaa se tämän linkin kautta. Hyviä lukuhetkiä!
Lisätietoja:
Johanna Snell, projektikoordinaattori, johanna.snell(a)paijat-hame.fi