Valitse sivu

Päijät-Hämeen vaikuttajakoululaiset kokoontuivat tiistaina 14.11. pohtimaan Päijät-Hämeen aluekehityksellisiä ratkaisuja. Vaikuttajakoululaisille annettiin tehtävä HankeMasterChef, jossa heillä oli tasan tunti aikaa kehittää hankeideat.

Työpajaa edelsi Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajan Kristiina Hämäläisen (kok.) alustus hyvinvointialueista. Tämän jälkeen liiton asiantuntijapaneeli vastasi kysymyksiin hankkeista, kaavoituksesta, liikkumisesta ja ilmastonmuutoksesta. Osallistujat Miki Wahlman ja Ronja Virta toteavat asiantuntijavierailujen olleen opettavaisia.

  • Tapaaminen valloitti aluesuunnittelua, hankemaailmaa ja sidosryhmien ymmärtämistä – aihepiiriä, josta niin aikuisten kuin nuorten tulisi tietää enemmän, sillä päätökset koskevat jokaisen elämää, kertoo Ronja.
  • Opin paljon uutta josta en ollut ennen kuullutkaan tai jota en ollut ennen ymmärtänyt, miettii Miki.

Työpajoissa tartuttiin sotealan osaajapulaan, liikkumattomuuden kustannuksiin, syrjäytymisen ehkäisyyn ja infrastruktuuriin

Paneelin jälkeen osallistujat lähtivät kunnianhimoisesti ratkomaan vaikeita ja ajankohtaisia asioita työpajassa. Vaikuttajakoululaiset oli jaettu ryhmiin ja heidän tukenaan oli Riika Kivelä mentoroimassa rahoitusrakenteeseen ja hankkeiden toteutukseen liittyvissä kysymyksissä. Aikaa hankkeiden suunnittelulle oli yksi tunti.

  • Työpajassa pääsimme heti käyttämään oppimaamme, kertoo Lumi Reichenbach.

Päijät-Hämeen lähijuna. Ryhmä suunnitteli raideverkostoa ja uudenlaisen vaunun, jossa olisi kuntosali sisällä. Hanke toteutettaisiin yhteistyössä eri sidosryhmien, kuten paikallisten yritysten ja korkeakoulujen kanssa, jotta työntekijöillä ja opiskelijoilla olisi hyvät kulkuyhteydet työpaikoille ja kouluun.  Hankkeesta syntyisi hyvinvointia ja verotuloja. Lisäksi sen arvioidaan vähentävän työttömyyttä sekä yksityisautoilua.

Nuorten uusi ajanviettopaikka. Ryhmä 2 suunnitteli nuorten turvallisen ajanviettopaikan Lahden keskustaan, jolla tavoitellaan nuorten syrjäytymisen vähentämistä sekä psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämistä. Tila olisi päihteetön. Tässä sidosryhminä olisi yhdistyksiä, nuorisopalveluja, urheiluseuroja ja sosiaali- ja terveyspalvelut.

Työvoimapulan helpottaminen käsikädessä koulutuksen kanssa Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Hankkeella pyritään houkuttelemaan osaajia Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle ja täten takaamaan palveluiden saatavuus. Hankkeen sidosryhminä on ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut, TE-palvelut ja kunnat. Osaajia houkutellaan erilaisia työsuhdekannustimilla kuten työsuhdepolkupyörillä ja etätyömahdollisuudella etäpalveluissa. Etuja markkinoitaisiin TikTokissa ja netissä myös englanniksi, jotta myös kansainväliset osaajat hakisivat töihin.

LLLYPLK – alikulkutunnelihanke sijoittuisi kahden lukion Lahden lyseon sekä Lahden yhteiskoulun välille Lahdenkadulle. Alikulkutunneli olisi autoille, jotta tunnelin päälle voitaisiin rakentaa viheralue, jossa asukkaat ja lukiolaiset voisivat oleskella. Hankkeen tavoite olisi lisätä turvallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä opiskelijoiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia.

Liikkuva minä -hanke edistäisi fyysistä aktiivisuutta ja hyviä elämäntapoja. Hankkeessa kouluihin tuotaisiin pöytiä, joiden ääressä seistä, uudistetaan koulupihoja ja lisätään ulko-opetusta. Tämä hanke tehtäisiin kaikkiin Päijät-Hämeen kouluihin. Sidosryhminä olisi paikallisia huonekaluyrityksiä, vanhempainyhdistyksiä sekä seuroja.

Ryhmien täytyi tunnin suunnittelutehtävän jälkeen pitchata hankeideat muille ja tiivistää omien hankeideoiden ydinviesti. Mentorina toiminut Riika Kivelä toteaa, että vaikuttajakoululaisten hankeideat olivat rohkeita ja ne selkeästi kytkeytyi hyvinvointialueisiin ja asiantuntijapaneelissa opittuihin asioihin. Riika toivoo, että harjoitus lisäsi näkemystä yhteistyön merkityksestä.

  • Hankeideat olivat aidosti hyvinvointia ja elinvoimaa lisääviä, sanoo Riika.

Joulukuussa vaikuttajakoululaiset lähtevät Helsinkiin eduskuntavierailulle

  •  Odotan eduskuntavierailuamme innolla ja toivon pääseväni tutustumaan niin eduskunnan kuin yksittäisten kansanedustajienkin toimintaan, päättää Miki.

Lisätietoja:

Jayla Tammiharju
Päijät-Hämeen Vaikuttajakoulun koordinaattori
044 077 3438
jayla.tammiharju@paijat-hame.fi
Instagram: @phvaikuttajakoulu