Valitse sivu


Päijät-Hämeen liitto onnittelee nuoria päijäthämäläisiä vaikuttajia – Onnea uudet ylioppilaat!

Jayla Tammiharju, Lahden lyseo
Lauri Toivonen, Sysmän lukio
Aino Tuukkanen, Lahden yhteiskoulu
Mira Yli-Saari, Lahden yhteiskoulu

Vuonna 2019 Päijät-Hämeen liitto koulutti alueen nuoria yhteiskunnallisiin asioihin uudessa Nuoret vaikuttajat -koulutuksessa, joka oli tarkoitettu yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille, toisen asteen opiskelijoille tai juuri korkeakouluopintonsa aloittaneille nuorille. Mukana oli 18 nuorta Päijät-Hämeestä.

Onnea kaikille koulunsa ja opintonsa päättäville – mukavaa kesää. Kerätkää kivoja kokemuksia, missä sitten olettekin, töissä tai vapaalla.

Pidetään yhteyttä!

Terveisin koko maakunnan liiton väki

Ps. Ruiskukka on Päijät-Hämeen maakuntakukka.