Haastamme oman henkilökuntamme sekä yhteistyökumppanit viettämään Auton vapaapäivää perjantaina 22.9!
Tänä vuonna teemana on aktiivinen liikkuminen, joten erityisen suositeltavaa on omien akkujen lataaminen työmatkalla esimerkiksi kävellen tai pyöräillen syksyn tunnelmista nauttien. Päijät-Hämeen liiton kestävästi liikkuvalle väelle on tarjolla aamupalaa toimistolla ja tätä suosittelemme toki muillekin.
Auton vapaapäivä on osa kansainvälistä Liikkujan viikkoa, minkä aikana kunnat ja kaupungit järjestävät erilaisia kestävään arjen liikkumiseen kannustavia tapahtumia. Kestävän liikkumisen avulla voi lisätä arkeen aktiivisuutta sekä säästää rahaa, polttoainetta ja energiaa. Auton vapaapäivä ja Liikkujan viikko ovat hyviä paikkoja testata erilaisia kulkutapoja.
Laajemmassa mittakaavassa aktiivinen liikkuminen edistää samaan aikaan terveyttä, yhdenvertaisuutta ja kestävyyttä. Maakunnan näkökulmasta kestävä liikkuminen onkin tärkeä osa niin ilmastotyötä, liikennejärjestelmätyötä, maankäytön suunnittelua kuin liikkumisen edistämistäkin. Oman henkilöstön työhyvinvointia unohtamatta.
Mukaan haasteeseen
Jätä oma auto kotiin, ota kuvia päivän aikana liikkumistavoistasi ja jaa muillekin somessa #autonvapaapäivä @phiitto.
Lisätietoja, Traficom
https://www.traficom.fi/fi/liikenne/tieliikenne/liikkujan-viikko
Lisätietoja, Päijät-Hämeen liitto
Maarit Virtanen, ilmasto- ja energia-asiantuntija, puh. 044 077 3272, maarit.virtanen(a)paijat-hame.fi
Petra Isotalo, liikenteen erityisasiantuntija, puh. 044 371 9467, petra.isotalo(a)paijat-hame.fi
Saila Juntunen, hyvinvointipäällikkö, puh. 044 077 3002, saila.juntunen(a)paijat-hame.fi